Kävin tänään pitkällä kävelyllä. Kävelylenkit ovat olleet yksi lempiharrastuksistani, mutta jostain syystä en ole niitä pidempään aikaan tehnyt. Aloin miettiä sitä, että mitä tarkoittaa kun joku sanoo että "tietää mitä haluaa" tai "ei tiedä mitä haluaa".
Kyseessä on yksi epämääräisimmistä ilmaisuista, joita arkikielessä käytetään. Tiedän mitä haluan -käsitettä käytetään joko ihmissuhteista puhuttaessa, tai sitten silloin kun puhutaan elämästä yleensä. Mutta silti se on varsin epämääräinen ilmaisu, ja minua ärsyttää se.
Minulle on joskus sanottu, että en tiedä mitä haluan. Olen myös itse sanonut niin joillekin ihmisille. Kuulen jatkuvasti puhuttavan, kuinka joku ei tiedä mitä hän haluaa, tai kuinka joku taas tietää mitä haluaa.
Tiedän mitä haluan -ilmaisun käyttäminen on jonkinlaista metatason keskustelua. Harva osaa eritellä tarkemmin että mitä tarkoittaa, kun käyttää tuota ilmaisua, mutta osapuolet olettavat toisensa tulkitsevan sen kuten toivovat. Kannattaako sitä sitten käyttää? Joskus saa sellaisen olon, että olisi heikkouden merkki jos ei tiedä mitä haluaa. Millä tavalla ihminen voi tietää mitä haluaa? Luulenpa, että monet ovat tietävinään mitä haluavat vain siksi, että olisivat ulkoisesti uskottavampia muiden silmissä.
Ilmaus voidaan käsittää myönteisessä mielessä siten, että on päämäärätietoinen ja henkisesti vakaa. Kun tiedän mitä haluan, minulla on suunta elämässä ja päätöksiini voi luottaa. Minulla voi jopa olla visio jostain, mitä ei vielä ole, ja työskentelen luovasti saavuttaakseni sen. Tai sitten minulla on jo se, mitä haluan, ja vain tiedostan asian.
Mielestäni ”tiedän mitä haluan” –ilmaisua ei voi käyttää kovinkaan laajasti, esimerkiksi elämän mittakaavassa. Yksilö voi tietää mitä haluaa jossain yksittäisessä asiassa, tai suhteessa johonkin toiseen asiaan. Haluan rasvatonta luomumaitoa, en tavallista rasvatonta maitoa.
Valintoja tehdään erilaisten vaihtoehtojen välillä. Joskus ihminen haluaa kuitenkin jotain, mikä pitää luoda tyhjästä sen sijaan, että voisi vain selailla valmiita vaihtoehtoja. Ainakin ihmissuhteissa molemmat kuulostavat hieman vaarallisilta toimintatavoilta. Usein käytetään ilmaisua, että tiedän mitä haluan, kun näen sen. Monetkin asiat elämässä löytyvät sisäisen herkistymisen kautta; jokin vastaantuleva, ehkä satunnainen asia saa sisimpämme resonoimaan, ja luotamme tuohon tunteeseen. Mutta ihminen on ailahteleva. Voiko mitään päätöstä perustaa tuohon tunteeseen? Onhan tunnettua, että aina voi nurkan takaa tulla jotain vielä resonoivampaa.
Tietoisuus siitä mitä haluaa konkretisoituu tekemissämme valinnoissa, ja jotenkin ne valinnat on tehtävä. Ainakaan minulla ei ole tunnetta, että olisin nähnyt kaiken, ja voisin vain valita olemassaolevista vaihtoehdoista. Jos taas päätän etukäteen että mitä haluan, ikäänkuin vapaan visioinnin seurauksena, olen sokea vastaantuleville mahdollisuuksille ja mielenkiintoisille sivupoluille. Oikeastaan haluankin koluta juuri niitä sivupolkuja. En halua lyödä lukkoon yhtäkään konkreettista tavoitetta elämässä. Haluan iloita siitä mitä löydän ja mitä minulla on ennestään.
Ahdistuin aikanaan, kun taannoinen soitonopettajani patisti minua päättämään mitä haluan, jotta voin asettaa tavoitteita ja saavuttaa ne. Hän sanoi itse tienneensä jo 15 –vuotiaana mitä haluaa tehdä, ja asettaaneensa monia tavoitteita sekä myös saavuttaneensa ne. Hän ei kuitenkaan auttanut minua konkreettisella tasolla muodostamaan omia tavoitteitani, vaan jätti kysymyksen pyörimään päähäni. En edelleenkään tiedä mitä sillä sektorilla haluaisin, mutta niin se vain elämä on mennyt eteenpäin. Monia polkuja on koluttu ja hienoja mättäitä ja kannonnokkia löydetty.
En haluaisi ensinkään puhua saavuttamisesta, vaan löytämisestä. Teen asioita ja päätöksiä, jotka lisäävät todennäköisyyttä että löydän sen mitä etsin. Mutta voihan löytää etsimättäkin. Tai etsiä prosessilähtöisesti, niin että etsinnällä ei ole tarkkaan määriteltyä kohdetta, jolloin on vapaus löytää mitä tahansa. Ehkäpä sen, mitä haluaa, voi tiedostaa intuitiivisella tasolla, käsitteettömästi, niin että sen tietää kun sen löytää. Löydös ei olisi sittenkään sattumanvarainen.
Minulla on selvä intuitio siitä, mitä haluan. Tiedän siis, mitä haluan.
4 kommenttia:
Mahtaa tuntua hyvältä, että vuoden ensimmäisenä päivänä tietää mitä haluaa.
"Tietää mitä haluaa" tuntuu liittyvän jotenkin itsevarmuuteen. Minulle se on tuottanut ongelmia, sillä huomaan pohtivani loputtomasti, mitä haluan, eikä se yleensä johda mihinkään. Haluan kaiken, ihan koko maailman ja toisaalta en (juuri) mitään.
Kaikkea ei voi saada, sanotaan myös. Toisaalta juuri nyt tuntuu, että tässähän tämä kaikki on. Ehkä onkin tärkeämpää tietää, että haluaa niitä asioita mitä (jo) on. Nekin pitää kyllä joskus löytää uudelleen.
Oikeastaan minusta tuntuu, että ympäristö odottaa kaikkien haluavan jotain. Jos ei haluakaan mitään, niin sitten pidetään outona, tai sellaisena joka vain ei tiedä mitä haluaa, koska oikeasti kaikki kuitenkin muka haluavat aina jotain.
Tässä ollaan varmaan lähellä kulttuurimme ydintä: yksilöllisyyttä ja kuluttamista. Jokaisella pitää olla omat individualistiset halunsa ja mieltymyksensä, jotka sitten ilmenevät mm. kuluttamisessa. Länsimaista hapatusta. Samoin kuin tuo tietäminen ja tieto, joista on tullut jonkinlainen uskonto.
Tämä käsite voidaan kyllä ymmärtää niinkin kuten sanoit ensimmäisessä kommentissasi, että se liittyy itsevarmuuteen. Eli ei ole merkitystä sillä että tiedetäänkö haluamisen kohde, vaan että ylipäätään voi vain sanoa tietävänsä. Ehkäpä se vain heijastaa mielenrauhaa.
Lähetä kommentti