Keväällä hankkimani pyörä ei kauaa pysynyt kuluttajamallisena, vaan muutama oleellinen muutos oli selkästi tarpeellinen käytännön käyttökokemusten perusteella. Ensiksi ajoasento tuntui liian pystyltä, ja tuuli hidasti vauhtia turhan usein. Pyöräliikkeen setä myi minulle ns. joutsenkaula -ohjainkannattimen, jolla stongan saa säädettyä mihin asentoon haluaa. Ajelinkin sillä muutaman viikon, kunnes parempi ratkaisu kirkastui mieleen: käänsin vain alkuperäisen stemmin väärinpäin, ja laitoin leveän riser -tangon tilalle kapeamman suoran tangon. Johan tuli pyörästä urheilullinen. Joutsenkaula -stemmi oli umpirautaa, ja siten hurjan painavakin.
Seuraavaksi alkoi risomaan vaihteet - tai ennemminkin se, että vaikka en käytä niitä, niin rattaan kuluessa on uusittava koko rataspakka. Toisaalta, paras välityssuhde muodostui keskiöpakan 36 -piikkisen ja takapakan 13 -piikkisen yhteispelillä, mutta en voinut silläkään ajaa koska silloin ketjulinja ei ollut suora. Enimmäkseen ajelinkin yhdistelmällä 36 - 15, ja kovemmissa vauhdeissa heitin vaihtajalla eteen 48 -piikkisen. Ihannevälitys oli kuitenkin jostain siltä väliltä.
Apu löytyi Da Bomb -merkkisestä sinkula-adapterista, jolla vaihdepyörän voi muuttaa yksivaihteiseksi. Pakettia myy ainakin Best Brakes Lauttasaaressa. Poistin pyörästä taka- ja etuvaihtajat, vaijerit, rataspakan ja keskiörattaat. Jätin eteen ainoastaan ison 48:n, jonka siirsin keskelle. Taakse valitsin sinkulakitin mukana tulleen 18 -piikkisen, jolloin välityssuhteeksi muodostui loistava yleiskäyttöinen - ja sopivan urheilullinen - 2,67:1. Useimmiten sinkuloissa käytetään settiä 42 - 16, jolloin suhteeksi tulee 2,63:1, joten varsin lähellä mennään.
Ketjua piti lyhentää, ja onnistuinkin aluksi ryssimään ketjunkatkaisut aloittelijamaisesti. Milloin välitappi pääsi putoamaan kokonaan, milloin ketjun ulkopalan levy vääntyi. Pyörän takahaarukan drop-out on vaihdepyörien tyylisesti vertikaalinen, joten takavaihtajan korvakkeeseen piti laittaa erillinen ketjunkiristäjäratas. Lisäksi passailin ketjun ihanteellisen mittaiseksi laittamalla siihen lyhyen, ns. half-link -palan.
Vanhat osat ovat yhdessä muovipussissa, ja arvioisin pussin painoksi n. 2 kiloa. Lähes sen verran pyörä siis keveni, ja sen kyllä huomaa etenkin ylämäissä. Nälkä kasvaa syödessä; vielä kun laittaisi kunnolliset, kevyet kiekot ja kapeammat slicksit alle, niin vauhti kasvaisi entisestään. Nykyisen stongan tilalle haluaisin ehkä myös maantietangon, jolloin vastatuuleen puskeminen olisi kevyempää, ja mahtuisi helpommin myös bussien väliin puikkelehtimaan. Sitten Konani olisi melkein kuin cyclocross -sinkula, ehkäpä ainoa lajiaan.
** ** **
Osallistuin tänään spontaanisti Kriittiselle Pyöräretkelle. Mielenosoituskulkue muodostui muutamista kymmenistä pyöräilijöistä, jotka haluavat kohdistaa kaupunkilaisten huomion pyöräilijän huonoon asemaan Helsingin liikenteessä. Ajelu kesti ehkä tunnin ja vartin, ja kulkueelle avasi tietä kaksi moottoripyöräpoliisia sekä kaksi fillarikyttää. Vauhti oli odottamattoman rauhallinen, mutta muuten letka ei kai olisi pysynyt kasassa. Ajauduin kuitenkin toistamiseen ryhmän keulille, ja olo tuntui hieman vaivaantuneelta kun en kuitenkaan kokenut olevani varsinainen mielenosoittaja. Lähinnä olin tsekkaamassa meininkiä. Mutta kyllähän pyöräilijät pitäisi huomioida paljon paremmin liikennesuunnittelussa. Monilla valtaväylillä ei ole ollenkaan pyöräteitä, kuten Hämeentiellä Hakaniemestä Kurviin, tai lähes koko Mechelininkadulla, eikä usealla keskustan kadulla, joilla kuitenkin on vilkas autoliikenne. Ongelmaan löytyy kuitenkin ratkaisu, jos ajaa autokaistalla itse tarpeeksi kovaa ja katselee vain ympärilleen ettei jää kenenkään alle. Pyörä on kuitenkin tien tukkeena, jos se alistetaan autoliikenteen ehdoille. Otankin liikenteessä tiettyjä vapauksia silloin, kun poliisia ei ole näköpiirissä. Tämä ärsyttää joitakin autoilijoita, jotka seurauksena alentuvat suorastaan lapselliseen käyttäytymiseen.
Yksikin idiootti alkoi seuraamaan minua Mannerheimintiellä Oopperalta keskustaan päin. Ohitti, soitti torvea ja hidasteli edessäni. No, helppohan minun oli ohittaa hänet jokaisissa punaisissa valoissa, kun risteäviltä kaduilta ei tullut ketään. Tämä kiehutti autoilijaa entistä enemmän, ja painostus vain yltyi, kunnes hän joutui antautumaan Eduskuntatalon kulmalla kevyen liikenteen vihreille valoille. Olen ajatellut jo pitkään, että auto on liikenteessä eräänlainen norsunluutorni, josta voi osoittaa millaista tahansa käyttäytymistä anonyymisti. Ikäänkuin kirjoittaisi ala-arvoisia haukkumakirjoituksia mielipidepalstalle nimimerkin takaa. Jos kuljettajan naamataulu olisi isona kuvana auton jokaisessa kyljessä, oltaisiin liikenteessäkin ystävällisempiä ja ymmärtäväisempiä. Mutta nykyisellään auto on jokaisen kuljettajan oma valtakunta, ja jotkut käyvät lapsellista valtataistelua valtakuntiensa välillä. Minä ohitan heidän oikealta tai vasemmalta ja jätän tappelemaan keskenään hiekkalaatikolleen.
