perjantai 13. huhtikuuta 2007

Skeba on ostettu

Kitara on ostettu jo viime viikolla. Tarkoitukseni on ollut laittaa tänne pari kaunista ääninäytettä sanojeni vakuudeksi, mutta hanke on lykkääntynyt koska soitinliike ei ole saanut toimitettua minulle mikrofonia, joka luvattiin asentaa kitaraan kaupantekijäisten yhteydessä. Tänä iltana joudun siis soittamaan keikan vanhalla jouskarilla, mikä hieman kaihertaa. Mutta kyllä sen mies kestää, ja täytyy vain paikata huonoa soundia soittamalla vastaavasti sen verran paremmin.

Kävin työpaikkahaastattelussa, joka tuntui menneen ihan nappiin. Ainakin sovittiin alustavasti ensimmäinen työpäivä, jolloin saan perehdytystä. Työsopimus allekirjoitetaan myöhemmin. Aion nyt tehdä ekskursion tavallisen, työtätekevän veronmaksajan maailmaan. Jännittää hieman! On säännölliset työajat, tuntipalkka ja varma palkanmaksu. Siitä onkin aikaa kun viimeksi kokeilin:)

Työpaikkahaastattelu tuntuu vähän samalta kuin olisi treffeillä ennestään tuntemattoman kanssa. Eli sehän meni minulta rutiinilla. Pysyn asiassa, olen kuitenkin oma itseni, en hölise koko ajan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Pukeudun siististi mutta siinä hengessä mitä minulta odotetaan. Kuuntelen ja olen läsnä kokonaisena persoonana. En ole altavastaaja, vaan haastattelen itse myös mahdollista tulevaa työnantajaani. Tosin, treffeillä ei tietenkään olla niin tarkoitushakuisia. Mutta kummasti niitä samankaltaisuuksia löytyy. Hyötyä on selvästi ollut myös saamastani esiintymiskoulutuksesta. Tiedostan antamani fyysiset signaalit, ja voin kontrolloida antamaani vaikutelmaa.

Toivon että saan uuden kitarani mikrofoneineen pajalta takaisin mahdollisimman pian. Sitten voin ilahduttaa kahtatoista lukijaani säveltaiteellaani.