keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Mielipaikkani

Kirjoitin www.mielipaikka.net -sivustolle omasta mielipaikastani Helsingissä:

Rajasaari. Vaikka olen asunut Töölössä jo kuusi vuotta, ja käynyt Rajasaaressa kävelyillä monta kertaa viikossa, en ole vieläkään kyllästynyt siihen. Rajasaaressa on rauhaa, merellisyyttä ja luonnonläheisyyttä, mutta se on kuitenkin käytännössä osa Töölöä ja siten hyvin lähellä. Koirapuistossa voi käydä kävelemässä, ja eläinten läsnäolo lievittää stressiä. Veneiden säilytys- ja kunnostusalueella voi aistia tietyn pysähtyneisyyden ja joutilaisuuden, ja toisaalta kiireettömän puuhastelun ilmapiirin. Rajasaari on yksi suurimmista syistä pyrkimykselleni pysytellä Töölössä. Ei moottoriteitä eikä rantaväyliä, mutta hyvät virkistysmahdollisuudet ja mainiot liikenneyhteydet.

Kun muutin Töölöön joulukuussa 2002, aloitin säännölliset Rajasaaren tarkastuskäynnit. Melko pian saareen rakennettiin Seurasaarenselän puolelle pitkä penger merelle ja sen päälle laituri. Ilmeni, että rakennelma liittyi Seurasaarenselän uusien maisemoitujen voimalinjan kannatinpylväiden työmaahan. Seurasinkin työtä intensiivisesti koko sen keston ajan; tein välillä jopa päivittäistarkastuksia, ja arvioin työn etenemistä ja laatua. Kun pylväät lopulta olivat pystyssä, ja työmaarakennelmat purettu, jatkoi Rajasaari normaalia rauhallista untaan kaupungin kainalossa. Mitä nyt amisjätkät välillä kävivät ajamassa hiekkakentällä rinkiä. Parina kesänä oli yhdessä pusikossa myös puolijoukkueteltta pystyssä, jossa ilmeisesti joku elämäntapaintiaani majaansa piti. Viirus-teatteri elävöitti saarta hetken verran, kunnes joutui muuttamaan pois. Sitten tuli talonvaltaus-episodi, joka ei kauaa kestänyt. Samaan aikaan toteutettiin telakointikentän asfaltointi ja viherrakennus. Nyt Rajasaari on mielestäni hienompi ja siistimpi kuin koskaan ennen. Jossain vaiheessa oli suunnitelmia kylpylähotellin sijoittamisesta Rajasaareen, ja sitä vastustaakseni olisin voinut mennä vaikka nälkälakkoon. Onneksi saari päätettiin laittaa kuntoon sen alkuperäisen käyttötarkoituksen pohjalta, ja nyt se toimii entistä tehokkaampana venetelakointialueena ja viihtyisämpänä virkistyssaarena. Samaa toivon myös Taivalsaarelle, joka odottaa kohtaloaan Hietarannan kupeessa. Sinnekin on suunniteltu kylpylähotellia vain siksi, että paikka sopisi joidenkin mielestä hyvin kylpylähotellille.

Pidän Rajasaaresta oikeastaan kaikkina vuodenaikoina. Kesällä telakointikenttä ammottaa tyhjyyttään, ja sen antamasta avaruuden tunteesta voi nauttia vastapainona kaupungin tiiviille asuinkortteleille ja katukuiluille, joissa ei näe kymmentä metriä kauemmaksi. Jotkut ovat käyttäneet avointa kenttää rc-autojen ajamiseen, mikä on varsin veikeää puuhaa. Syksyllä ja etenkin keväällä koittaa veneiden kunnostuksen aika. Pohjia pestään ja maalataan, ja puuveneiden työstöstä leviävät männyn, mahongin sekä tervan tuoksut tuovat maanläheistä tunnelmaa. Veneen kunnostus on juuri sellaista kiireetöntä puuhastelua, jota ihminen tarvitsee. Talvella saari taas uinuu talviuntaan, kun veneet nukkuvat pressujen alla, ja niiden välissä on hauska kuljeskella ja katsella yksityiskohtia, joita ei normaalisti näe veneen ollessa vesillä.

Pengertien ylitys on siirtymäriitti arjen tuoksinan ja hetkellisen rauhan ja ykseyden tunteen välillä. Oikeastaan koen vähän samanlaisen tunteen kulkiessani lautalla Suomenlinnaan joka maanantai, mutta Rajasaaren kaltaiset, hieman sivussa olevat vapaan oleskelun paikat ovat varsinaisia kaltaiseni yksinäisen harhailijasuden mielen asuinpaikkoja.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Säveltämisestä

En ole säveltänyt mitään sitten lukiovuosien. Musiikinopiskelu ja kaikenlaisissa freelance-kuvioissa seikkailu on vienyt aikani ja huomioni. Nyt on ollut kuitenkin pakko säveltää, kun oman pääinstrumenttini B-kurssi lähestyy, ja jotain materiaalia on oltava esitettäväksi. Päädyin originaalin matskun tekemiseen, koska en oikein koe yhtäkään esikuvaa tai genreä niin läheiseksi, että olisin halunnut koostaa ohjelman lainamateriaalista. Säveltäminen onkin ollut nyt hurjan mielenkiintoista, koska tuntuu että prosessissa purkautuu kaikki ne ideat joita vuosien varrella kollektiiviseen tajuntaan on kerääntynyt.

Mietin tässä syitä siihen, miksi en ole sävellellyt oikeastaan yli kymmeneen vuoteen.

- Ei ole ollut yhtään projektia, joka olisi vaatinut biisien tekemistä juuri minulta. Tarvitsen näköjään jonkin ulkoisen tehtävänannon voidakseni tuottaa materiaalia.
- Estot ja itsekritiikki. Olen tiedostanut jonkinlaisen sävellyskammon sisälläni. Tuo esto on kasvanut sitä suuremmaksi, mitä kauemmin se on kestänyt. Oman materiaalin tekeminen on hyvin henkilökohtaista, mutta sitä ei tarvitsisi ottaa niin henkilökohtaisesti kuin olen tehnyt. Vaatii uskallusta paljastaa, että tällaista matskua minä teen. Sävellykset ovat kuvaus itsestäni, mutta ne eivät ole osa minua. Tämä on uusi havainto. Sävellykset ovat vain heijastus minusta.
- Keskittyminen uusien asioiden opiskeluun, historiaan ja analyysiin. Nämä sekoittavat ainakin omassa tapauksessani käsitystä siitä, mikä on hyvää musiikkia ja millaista tavaraa haluaisin tehdä.
- Eksistentialistiset kysymykset. Mitä merkitystä minun biiseilläni on? Maailma on täynnä hyvää musiikkia. Miksi minun pitäisi tehdä uutta, kun se todennäköisesti ei kuitenkaan olisi mitään uutta? Tästä pääsin vain ajattelemalla, että ei niillä biiseillä mitään merkitystä olekaan, mutta teen ne, koska satun vain tarvitsemaan niitä juuri nyt.

Ja kun sitten pääsin vauhtiin, tein 7 sävellysaihiota suhteellisen lyhyessä ajassa. Huomasin, että musiikin analyysi-, kirjoittamis- ja sovittamisopit vaikuttavat sävellysprosessiin mielenkiintoisella tavalla. Olen ikäänkuin kerännyt ja omaksunut tietoa ja käsityötaitoa kymmenen vuotta, ja nyt annan vain kaiken tapahtua ja tulla ulos. Ilmeisesti olen ainakin jotain omaksunut kouluopeista, kun pystyn ratkomaan ongelmatilanteita analyyttisesti, eikä läpipääsemättömiä umpikujia ole vastaan tullut. Työtä monet kohdat ovat kyllä vaatineet, mutta sekin on ollut oikeastaan samanlaista puurtamista kuin ne kymmenet sovitukset eri kokoonpanoille, joita olen kirjoittanut vuosien varrella. Nyt on hauskaa ajatella, että työstän melkein samalla tavalla biisejä, mutta sillä erolla, että voin halutessani muuttaa itse pohjamateriaalia, että se tukisi paremmin sovitusideoitani, koska olen itse sen säveltänyt:) Eli tietyllä tavalla säveltäminen on jopa helpompaa kuin sovittaminen, koska ei ole mitään tiukkoja reunaehtoja joiden puitteissa pitäisi työskennellä. Toisin sanoen, kerrankin on "oikein" sävellettyjä biisejä, ettei materiaalin muokkaaminen ole pelkästään uuvuttavaa ongelmanratkontaa.

On sanottava, ettei Suomen musiikinopiskelujärjestelmä kannusta ollenkaan oman materiaalin tuottamiseen. Tämä on sääli, sillä parhaimmillaan säveltäminen ja biisinteko on erittäin mielenkiintoinen ja tehokas oppimisprosessi. Se laittaa kaiken tiedon ja taidon työskentelemään; ne aktivoituvat tavallaan toisesta näkökulmasta. Tiedolle tulee merkitystä, kun tekee jotain omakohtaista. Oman materiaalin luominen myös syventää muusikkoutta. Olin ihmeissäni, kun taannoin kuulin Norjassa vaihto-oppilaana olleelta pianistikaveriltani, että ensimmäisellä tunnilla norjalainen opettaja oli tokaissut heti alkuun että "katsotaanpa vaikka jotain sun biisiä". En ole moisesta meiningistä täällä koto-Suomessa kuullutkaan. Luovuuteen ja säveltämiseen ei kannusteta, eikä sitä potentiaalia hyödynnetä mikä kaikissa meissä piilee. Opiskeluun tulisi aivan toinen motivaatio ja sitoutuminen, jos osa opiskeluprosessia olisi oman materiaalin tekeminen ja käyttäminen.

Nämähän ovat lähinnä oppilaitoskulttuuriin liittyviä ongelmia. Ehkä se kertoo vain jotain omasta sulkeutuneisuudestani oppilaitoksen sisään, ja toisaalta siitä kuinka olen mahdollisesti heräämässä omaan muusikkoidentiteettiini. Kouluhan loppuu väkisinkin nyt jouluun mennessä, kun opiskeluoikeus päättyy. Sitten olen vapaa kuin taivaan lintu, kävi valmistumisen kanssa miten kävi.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Huolletaan kieltä

Ärsyttää sellaiset alati yleistyvät, kuvailevat termit kuten "hitsaantuminen" ja "reivaaminen" väärissä asiayhteyksissä. Ajatellaanpa tarkemmin:

Hitsaantuminen

Esimerkkilause "Tiimi on hyvin yhteen hitsaantunut". En ainakaan itse haluaisi sanoa jonkun porukan tai vaikkapa jalkapallojoukkueen olevan hitsaantunut. Hitsaaminenhan on kappaleiden yhdistämistä siten, että ne ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa ilman rajapintoja. Hitsaaminen lukitsee kappaleet toisiinsa, eikä salli liitoksessa minkäänlaista liikkumavaraa. Tämä ei mielestäni kuvaa inhimillistä toimintaa oikein missään yhteydessä. Termi on varmaankin kehittynyt "hioutua" -termistä, mikä olisi mielestäni paljon parempi useimmissa yhteyksissä. Kun puhutaan toimivuudesta, niin hioutuminen kuvastaa asioiden luistavuutta ja sujuvuutta, toisiinsa sulautuvuutta, mutta kuitenkin siten että se sallii kappaleiden keskinäisen liikkeen - tai suoranaisesti edellyttää sitä. Hitsautuminen taas on sitä, kun esim. moottori leikkaa kiinni ylikuumentumisen seurauksena, eikä mikään liiku.

Reivaaminen

Milloin mikäkin puolue on "reivannut kurssiaan" johonkin suuntaan. Tämä purjehdustermi on selvästikin ymmärretty täysin väärin. Reivaaminen on purjepinta-alan vähentämistä. Yleensä reivataan silloin, kun tuulen nopeus kasvaa niin suureksi, että purjeiden teho kasvaa veneen jäykkyyteen nähden liian suureksi. Jos ei reivata, niin sitten joko vene kaatuu, tai purje tai masto hajoaa. Jos "reivaaminen" -termiä haluttaisiin käyttää oikein, niin voitaisiin sanoa, että esim. puolue reivaa purjeitaan silloin, kun se pyrkii vähentämään näkyvyyttään ja madaltamaan profiiliaan. Ja tätä tuskin mikään puolue tai järjestö haluaa. On tietysti niin, että organisaatiota voidaan verrata laivaan, joka on menossa jonnekin. Siinä mielessä merellinen termi on paikallaan, mutta pitäisi puhua vain yksinkertaisesti kurssin muutoksesta. Kurssi on siis aluksen suunta silloin, kun se on kulussa.

Kielitoimisto, täältä tullaan.

** ** **

Viikonloppu meni Valkeakoskella hääkeikalla, tai oikeastaan pilettämässä, kun oli kyseessä tutun häät. Harvemmin on alkoholin saatavuuden merkitys hyvän meiningin kannalta yhtä syvällisesti ymmärretty kuin näissä häissä. Viinaksia oli kylvetty kaikkialle; jopa vessoihin oli lavuaarien yhteyteen sijoitettu pienet välitankkausasemat. Oikeastaan kaikki oli niin loistavaa kuin hääjuhlassa vain voi olla: aikataulusta pidettiin kiinni, sopivasti ohjelmaa, hyvät sapuskat, alkoholit, hyvä tila ym. Ja sopivasti bilettäjäjengiä paikalla. Soitimme kaverin kanssa akustisesti duona häävalssin ja muutamat humpat, sekä myöhemmin toisen setin rennompaa kamaa. Bändi soitti bändin bileohjelmistoa. Ärsytti vain, kun meidän setin aikana toinen kaappipiuha pätki, ja juuri se joka oli minun puolellani lavaa. Tulee kestämätön kuohitsemisen tunne, kun vola tippuu puoleen juuri silloin kun voimainsa tunnossa sitä eniten tarvitsee. Kukaan paikalla ei ottanut ääniteknikon roolia, enkä voinut soittamisen kanssa yhtä aikaa ryhtyä juoksemaan piuhoja läpi. Yllätyin itsekin, kun setin jälkeen painuin turhautunein diivaelkein ulos aitan rapulle kittaamaan sinne jemmattua sherrypulloa. Ei siinä kauaa mennyt, kun seuraan jo hakeutui IT-alan insinööri kehumaan, kuinka hienoa on että me soitetaan, ja että olisi itsekin halunnut muusikoksi tai tehdä jotain muuta "luovaa". Lopulta tullaan aina siihen, että kyllä se viiden tonnin säännöllinen kuukausipalkka ihan hyvä lohtu on, vaikkei itseilmaisumahdollisuuksia niin olisikaan. Ja on salibandy myös hyvä harrastus, ei kaikkien tarvitse soittaa tai maalata.

Ja nyt iski taas flunssa, jonka jo luulin selättäneeni. Tämä taitaa olla viime viikon flunssan peruja, nyt ne tulehduspesäkkeet alkavat tulla ulos, aikansa nielussa lymyiltyään. Kirjoitin opinnäytetyön johdannon, mitä menen huomenna koululle esittelemään.

YLE:n vaalikone on avattu, ja korkkasin sen saman tien. Yllättävän tasaisesti putoili vihreitä, kokkareita, demareita ynnä muita puolueita. Vihreitä tosin oli määrällisesti eniten kärjessä, mutta mielenkiinnolla luin kaikkien top 20 -ehdokkaiden vastaukset. Onkin mielenkiintoista, kuinka häilyvät ovat puolueiden rajat, kun tarkastellaan yksittäisiä asiakysymyksiä. Toisaalta ihmetyttää se, että vaalikoneessa edelleen esiintyy kysymyksiä, joissa asetetaan vastakkain asioita, joilla ei ole keskinäistä yhteyttä. Tässä tapauksessa kyseessä oli "kummalta vähennetään ennemmin rahaa, koulutoimelta vai terveyskeskuksilta". No, osaava ehdokas ei lankea tuohon ansaan, mutta kyllä vaalikone vie äänestäjää harhaan, jos kysymykset ovat näinkin huonoja. Etenkin niitä äänestäjiä, jotka eivät tiedä mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä eivät, eivätkä vaivaudu selvittämään. Yksityiskohtaisemmissa asioissa kansalaisen perehtyneisyyteen ei voi luottaa senkään vertaa.