tiistai 26. elokuuta 2008

City-lehti ja vanheneminen

City-lehden lukeminen oli minulle säännöllinen rutiinitoiminto 90-luvun lopulta viime vuosiin saakka. Muistan, että pidin lehteä hyvänä ja tarpeellisena, ja puolitietoisesti olin sitä mieltä, että olen ns. nuori aikuinen niin kauan kuin luen City-lehteä säännöllisesti. En tiedä miksi, mutta siltä se vain tuntui.

En edes muista, milloin luin City-lehteä viimeksi. Ehkä jo joskus kolme vuotta sitten havahduin siihen kuinka pinnallisia ja tyhjiä lehden artikkelit ovat. Monet toimittajat haluavat tuoda omaa persoonaansa esille vähintään yhtä paljon kuin juttujen aiheita. Aiheet kiertävät kehää, eikä mihinkään oteta kantaa, tai tuoda esiin kriittistä näkökulmaa. Jos jotain tuodaan esiin, niin korkeintaan muutamassa kuukaudessa ohi meneviä muoti-ilmiöitä.

Onko City-lehti ollut aina sellainen, vai onko se muuttunut? Olenko minä oikeasti vanhentunut? Naurattaa ajatella, että City-lehti on symboloinut minulle jonkinlaista nuoruuden loputonta jatkumista, tai lähinnä 20+ -ikävaiheeseen jämähtämistä. Nyt tuntuu, että se on lähinnä symboloinut myöhäisteini-ikää ja siihen liittyvää hapuilua.

Muistan kyllä myös lapsena miettineeni sellaisia meta-ajatuksia, että olin etukäteen haikea siitä että joskus tulee aikuiseksi, ja sitten joutuu luopumaan kaikista mielikuvitusleikeistä ja kaikki tulee olemaan tylsää. Onneksi niin ei käynyt. Tai siis, joko en ole vieläkään aikuinen, tai sitten en vain ole kadottanut lapsuudesta asti periytyvää mielikuvitusleikittelyn kykyä vanhenemisen myötä. Eli antaa City-lehden vain jäädä menneisyyteen.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Ilmankosteus

Nyt on älyttömän kosteaa. En tiedä onko tämä normaalia vuodenaikaan nähden, mutta kosteusmittari on näyttänyt jo päivätolkulla lukemia 60 suhteellisuusprosentin tienoilla, ja ylikin.

Ostaessani kokopuisen akustisen kitaran talvella 2007, hankin myös digitaalisen kosteusmittarin voidakseni tarkkailla ilmankosteuden muutoksia. Kitaralle ihanteellinen ilmankosteus olisi se, minkä vallitessa rimoitus on liimattu sen kanteen. Kansipuu on hyvin ohut verrattuna paksuihin rimoihin, ja ne elävät kosteuden muuttuessa eri tahtiin, jolloin ääritilanteessa kansi heikompana kappaleena halkeaa ensin, koska se ei kestä kosteuselämisestä aiheutuvaa jännitystä. Useimmat kitarat liimataan kasaan 45 prosentin suhteellisesssa kosteudessa, eli se olisi ihanne myös kotona. No, digitaalinen mittari näyttää juuri nyt 62:a prosenttia. Minulla on myös perinteinen mekaaninen mittari, joka näyttää 66 prosenttia. Totuus lienee jossain niiden välissä. Mutta ei tässä vielä huolta ole, vasta 70 prosentin yläpuolella kannattaa huolestua, ja silloinkin vasta mikäli kosteus on jatkunut vähintään kolme vuorokautta. Olen siis kitarani vuoksi erityisellä tavalla tietoinen ilmankosteudesta. Keväällä se oli alimmillaan 25 prosentin tienoilla. On se hurjaa tämä kosteuden vaihtelu.

Hiukseni kihartuvat näissä ilmankosteuksissa. Mekaanisessa kosteusmittarissa on sisällä synteettinen hius, jonka asennon perusteella viisari kääntyy. Päässäni on siis luomu-kosteusmittari, tai oikeastaan tuhansia sellaisia. Ehkä voisin alkaa myydä kosteusmittauspalvelua hyvään hintaan? Marssin vain paikalle ja mittaan hiuksieni vallitsevan pituuden. Helppo elämä.

Arveluttaa ajatella, kuinka kosteaksi meininki voi mennä nyt iltaisin, kun on meneillään Art Goes Kapakka -baarifestivaali. Onneksi minulla on kosteusmittaukset hallussa.