Väittely piristää päivää

Tänään ajauduin kuin varkain kiihkeään väittelyyn tulevasta Kruunuvuorenrannan raitiotielinjasta. Kävin Esplanadilla viettämässä autotonta päivää, ja pysähdyin Rakennusviraston kojulle keskustelemaan liikennesuunnittelijan kanssa Helsingin tulevista pyöräteistä. Hieman minun jälkeeni paikalle saapui vanhempi herrasmies, joka hetken karttaa töllisteltyään aloitti mielenilmaisunsa suunniteltua Kruunuvuorenrannan ratikka- ja kevyenliikenteen siltaa vastaan. Viraston edustaja mainitsi, että muitakaan vaihtoehtoja ei ollut yhteyttä linjattaessa. Nythän on käytännössä päätetty, että ratikkalinja tulee kulkemaan Kruununhaasta Tervasaaren kautta Kalasatamaan, Korkeasaareen ja siitä edelleen Kruunuvuorenrantaan. Miekkonen silti väitti, että tunneli olisi ollut paras vaihtoehto. Puutuin tässä vaiheessa keskusteluun, ja huomautin että tunnelivaihtoehto kyllä tutkittiin hankkeen selvityksessä, mutta se todettiin liian kalliiksi ja hankalaksi tehdä, koska meren alla kyseisessä paikassa on kallio pahasti ruhjeilla. Arvon herra ei kuitenkaan hellittänyt, vaan toisti toistamasta päästyään kuinka tunneli olisi pitänyt päättää tehdä. Asiasta jokseenkin perillä olevana en voinut vastustaa kiusausta argumentoida virheellisiä käsityksiä vastaan. Toisaalta, voittajan puolella on helppo olla, kun on selvää että silta sinne tulee joka tapauksessa eikä tunnelia. Pidän sillasta itsekin, se olisi Helsingin ensimmäinen kaunis silta, joka kehittäisi kaupunkikuvaa ja toimisi suorastaan maamerkkinä. Lisäksi se on suora yhteys Kruunuvuorenrantaan ja toimii ratikoiden ja kevyen liikenteen yhteiskäytössä. Ilman tuollaista suoraa joukkoliikenneyhteyttä kasvaisi idän henkilöautoliikenne kestämättömäksi.

Jälkeenpäin mietin, että miksi lähdin väittelyyn mukaan. Kiivas sananvaihto kesti kymmenisen minuuttia. Onnistuin murskaamaan vastaväittelijän argumentit, kun osoitin ettei hän ollut perehtynyt aiheen viralliseen selvitykseen ollenkaan, vaikka väitti olevansa asiantuntija tunnelirakentamisessa. Yhtäkkiä hän mukamas loukkaantui, ja väitti minun sanoneen ettei hän "tietäisi mistään mitään". Oikaisin, että olin sanonut vain ettei hän tunnu tietävän Kruunuvuorenrannan raideyhteyden selvityksestä mitään, mutta silti jyrisi itsevarmoja väitteitään aiheesta ("puhukaa vaikka enkelin kielellä, mutta ette saa minua muuttamaan mielipidettäni tässä asiassa":). Seuraavaksi hän näki selässäni olevan kitararepun, ja sanoi soittavansa myös viulua ja tietävänsä musiikista kaiken. Lisäksi hän sanoi tietävänsä kaikista asioista niin paljon, etten minä tulisi koskaan oppimaan niin paljon. Ehkäpä jaksoinkin käydä väittelyn loppuun asti, koska tiesin että kamelin selkä on nyt murrettu, ja loppu on vain viimeisten naulojen niittaamista vastaväittäjän arkkuun. Toisaalta en hyväksynyt sitä, että toinen voisi vain ikäänsä vedoten yrittää hankkia valta-aseman mielipiteellään ilman minkäänlaisia asiaperusteita. Ehkä juuri tämä mies ei kuitenkaan ole niitä, jotka aina tietävät Hesarin keskustelupalstoilla kaikki asiat kaikissa aiheissa, mutta joku niitäkin kirjoituksia sinne väsää. Ehkäpä halusin vain lähettää kosmokseen viestin, että tulee myös niitä tilanteita missä väitteiden veri punnitaan. Kuitenkin, heillä on yhtäläinen äänioikeus, ja toisinaan minua hieman pelottaa sekin. Ja toisaalta, jopa päättäjätasolta löytyy yllättävän paljon suorastaan epä-älyllistä mutu-argumenttipohjaista kannanottoa.

Olen monesti miettinyt, että pitäisikö lähteä kunnallispolitiikkaan, kun kaupunkisuunnittelu, rakentaminen ja liikenne kiinnostaa niin kovasti. Joskus kuvittelen millaista olisi seistä jossain vaalikojun nurkalla räntäsateessa ja jaella flaijereita ja pinssejä, ja ottaa niskaan myös kaikki se epäasiallinen kuona jota poliitikkojen niskaan jotkut haluavat kaataa, ja ilmeisesti pitävät sitä oikeutenaan. Tämä ajatusleikki on toistaiseksi pitänyt minut kaukana niistä piireistä. En tiedä kuinka pystyisin hillitsemään itseni, jos joku tulisi väittelemään kanssani jostain asiasta josta tiedän olevani paremmin perillä kuin vastaväittelijä. Tai lähinnä se, että vaadin itseltäni paljon kovaa dataa ja asia-argumentteja mielipiteideni tueksi, mutta niin moni ylenkatsoo toisia vain mielikuvien vallassa. Tiedän, että poliitikkojen täytyy kasvattaa ympärilleen tietynlainen suojakuori, etteivät ota itseensä mitään kritiikkiä, vaan pitävät asiat asioina. En kuitenkaan pääse pakoon sitä ajatusta, että esimerkiksi asumisviihtyvyys kaupungissa muodostuu selkeistä, konkreettisista asioista, jotka voitaisiin muuttaa jos vain haluttaisiin, ja kaikilla olisi parempi olla. Jotkut asiat ovat minulle liian tärkeitä, ja ajattelen niiden merkityksen olevan niin suuren, että olen oikeasti harmissani jos hanketta ei voida edistää. Hyväksyn asialliset vasta-argumentit, mutta en hyväksy mielikuvapohjaista toisten päälle sylkemistä. Poliitikko joutuu olemaan se sylkykuppi, jonka ajatustensa eritteillä jotkut turhautuneisuudessaan täyttävät. Ja minä turhautuisin siitä, ettei järkevää keskustelua välttämättä edes saada aikaiseksi monista tärkeistä asioista. Turhaudun jo nyt, vaikken edes ole poliitikko. Ehkäpä osallistumiseni kiivaaseen väittelyyn oli juuri tämän turhauman purkamista.

** ** **

Aika aikaansa kutakin. Routa porsaan kotiin ajaa. Annoin paholaiselle pikkusormen ja ryhdyin tekemään taas lähettihommia yhden päivän viikossa. Katsotaan mitä tapahtuu.

Otin kuvan

Satuin paikalle tänään, kun ratikka ja rekka olivat juuri kolaroineet. Nappasin muutaman kuvan kännykällä, kiirehdin kotiin, photoshoppasin hieman ja lähetin kuvan Hesariin. Ehdin ensimmäisenä, ja näin ollen tapporahat olivat minun.

Linkki uutiseen

Tästä se lehtikuvaajan ura urkenee varmasti.

Kännykkäkamera on sikäli kätevä, että on ainakin teoriassa mahdollisuus ottaa kuvia milloin ja missä tahansa. Harvemmin se parempi kamera on silloin mukana, kun maailmalla sattuu ja tapahtuu. Ei sillä, että tuo kuva mitään suurta lisäarvoa verkkohesarin uutiselle antaisi; ratikan ja auton yhteentörmäyksessä ei liene mitään erikoista useimmille. Mutta tuleepahan päivään hieman säpinää, kun voi kilvoitella että ehtiikö ensin. Kaikillahan on nykyään kännykkäkamerat, ja netti hukkuu kuviin.

Nyt on siis treenattu tällaisella Mannerheimintien rutiinitapauksella. Seuraavalla kerralla olen jo näppärämpi, tiedä vaikka ohi pyyhältäisi lentävä lautanen.

Näitä lisää

GPS-paikannin fillariin, jäljitys, varas kiinni ja pyörä takaisin:



Sen jälkeen kun oma pyöräni pöllittiin vuosi sitten, olen suunnitellut juuri tätä samaa ideaa. Ainoa ero olisi se, että laittaisin paikantimen esim. satulaputken sisään, mistä se olisi vaikeampi löytää. Ei kuitenkaan taida olla saatavilla tarpeeksi pieniä laitteita, joten ei ole huono tuo satulanaluskaan sijoituspaikaksi. Oikeastaan juuri pyöräkäyttöön pitäisi tehdä pienempiä paikantimia, jotka veisivät vähän virtaa. Ja esim. 100 euron hintakaan ei olisi laitteelle liikaa, jos itse pyörä kuitenkin maksaa vaikkapa 1500 euroa. Sitten uskaltaisi kohentaa elämänlaatuaan ajelemalla useammin sillä paremmalla pyörällä ihmisten ilmoillakin.

Makeistenkuluttajan asemaa on huononnettu

Fazer on suorittanut toimen, jolla se parantaa liiketaloudellista kannattavuuttaan: Ässä-mix -makeiskoosteen paino on pudonnut 200 grammasta 180 grammaan hinnan pysyessä entisellään. Hämäyksen vuoksi pussin muoto on muutettu neliömäisestä suorakaiteen muotoiseksi, millä kuitenkin onnistutaan sumuttamaan vain lapsia, jotka nyt ilmeisesti saadaan luulemaan, että pussi on suurempi koska se näyttää kaupan hyllyssä entistä korkeammalta. Muutos huonompaan ei kuitenkaan jää valveutuneelta karkinkuluttajalta noteeraamatta.