Rämpyti rämps

Nyt on menossa todellinen kitarabuumi. Tarvitsen uuden akustisen kitaran, teräskielisen. Vanha Washburnini on jo kymmenen vuotta vanha, ja jo uutena se oli vaatimaton laadultaan, vaikka en sitä silloin kyennyt huomaamaan. Kun korvat vuosien myötä kultivoituvat ja soittotatsi hienostuu, tietää se aina varmaa rahan menoa.

Kumman ostaisin, Martin D-16RGT:n vai Larrivee D-03R:n? Valinta ei ole helppo. Hintaero ei ole merkityksellinen. Materiaalit ovat samat, tosin Larriveessa on otelauta aitoa ebenpuuta, kun taas Martinissa käytetään micarta -nimistä komposiittimateriaalia jota käytetään myös mm. puukkojen kahvoissa. Toinen ero on kaulan ja kopan liitostavassa, mutta koesoiton perusteella ei eroja osaa paikallistaa mihinkään soundilliseen tai soitannolliseen piirteeseen. Ehdoton vaatimukseni on kuitenkin, että kansi on kuusta ja kopan muut osat ruusupuuta. Tämän hintaluokan soittimet tehdään yleensä mahonkirunkoisiksi, mutta soittokokeiden perusteella ero soundissa on niin suuri, että parin sadan eukin hintaero mahongin ja ruusupuun välillä on täysin perusteltu. Ja kalliimmissakin malleissa on aina ruusupuupohja ja -sivut, joten en voi tinkiä siitä.

Tästä seuraakin eettinen ristiriita: ruusupuu on siksi kalliimpaa, koska se on harvinaisempaa. Ja ruusupuuhan on trooppinen puulaji; soittimen ostaja omalta osaltaan kiihdyttää sademetsien hakkuita. Martin vastuullisena valmistajana tiedostaa tämän, ja on tuonut markkinoille myös kierrätysmateriaaleista tehtyjä malleja, jotka kyllä kuulostivat aika hyviltä, mutta näyttivät oudoilta. Mutta ruusupuun soundista ei pääse mihinkään; se on niin syvä ja rikas verrattuna mahonkiin, joka sopii paremmin kaulamateriaaliksi tai sähkökitaroiden rungoksi. Onneksi on se lieventävä asianhaara, että soittimet eivät juuri koskaan ole kertakäyttötavaraa. Soitinta ei heitetä kaatopaikalle, vaan sillä soitetaan kymmeniä vuosia tai se myydään jollekin toiselle joka soittaa sillä. Toisin on esimerkiksi puutarhakalusteiden.

Ajattelin hankkia perinteisen dreadnought -mallin, josta tuo mallinimissä oleva D -kirjainkin juontaa juurensa. Kyseessä on kaikukopan tilavuudeltaan suurin kitaramalli, jossa bassoäänet kuuluvat lujimmin, ja muutenkin mallin äänenvoimakkuus on suurin. Hieman pienempi orchestra- tai grand auditorium -malli olisi soundiltaan tasapainoisempi, mutta viime aikoina on alkanut pukkaamaan sen verran hautajais- ym. keikkaa, jolloin on tärkeää saada soittimen ääni akustisesti mahdollisimman lujaa ulos. Vai kuinkahan mahtaisi kappeliin sopia miehekäs Marshall -städäriseinämä? Lupasinkin eilen eräälle ihmiselle, että vingutan hänen hautajaisissaan jalka arkun päällä, mikäli hän kuolisi ensin.

Taas on sama juttu persaukisella: on pakko ostaa jokin asia nyt kun siihen on rahaa ja on saanut päähänsä hankkia sen, tai muuten hankinta lykkääntyy taas pitkäksi aikaa ja raha kuluu johonkin muuhun tietysti sinällään tärkeään tarkoitukseen. Ja minun täytyisi iskeä kynteni kiinni näihin edullisempiin mutta harvinaisempiin ruusupuumalleihin nyt, kun niitä on kaupassa tarjolla. Jos en iske nyt, ei minulla varmasti ole rahaa niiden seuraavan kerran ilmaantuessa kaukaisen pohjolan perukoille.

Olen soittanut kitaraa lähes 18 vuotta, mutta tuntuu kuin olisin löytänyt instrumenttini uudestaan. Hyvin rakennetun akustisen kitaran ääni tuntuu tavattoman aidolta ja puhdistavalta. En ole pitkään aikaan ollut näin innoissani kokeiltuani jotain soitinlaitetta. Innostuin myös Tommy Emmanuel -nimisestä australialaisesta kitaristista, jonka soittoa kuuntelisin vaikka koko ajan. Tässä yksi mahtava YouTube- klippi hänen soitostaan.

Joo, ja opiskelu- ja työasiat ovat sekaisin, ja suhdepuolella on jotain hämärää sekoilua meneillään. Mutta Tommy Emmanuelin soitto eheyttää sieluni hetkellisesti.

Jahas, ja taas vaaliasiaa

Luen eduskuntavaaliehdokkaiden blogeja, ja yksi asia ärsyttää. Mikä ihmeen into joillakin pölvästikansalaisilla on kärkkyä jokaista uutta postausta vain päästäkseen haukkumaan kyseistä ehdokasta tai puoluetta kommenttiosiossa? Kyllä minäkin ajattelen välillä hiljaa mielessäni, että joku ehdokas on täysi idiootti jonka kanssa en jaa ainuttakaan näkemystä, mutta en todellakaan sano sitä julki siinä muodossa kuin korkeintaan lähimmille ystävilleni ja humalassa. Epä-älyllinen räksyttäminen kääntyy vain itseään vastaan. Monet räksyttävät jopa rehellisesti omalla nimellään. Noh, kyseessä lienee useimmiten mielenterveyden häiriö henkilöllä, joka päivät pitkät istuu koneen ääressä ja kärkkyy haukkana uusia kirjoituksia.

Ehkä minunkin pitäisi hankkia elämä, kun olen tuollaiseen kiinnittänyt huomioni.