maanantai 25. joulukuuta 2006

Blogin nimestä

Minulta on jo kysytty että mistä tämän blogin nimi on peräisin. Itse asiassa perustin koko blogin hetken mielijohteesta, koska sain idean että olen majakanvartija. Pahaksi onneksi sen niminen blogi on jo olemassa (tosin erittäin vähän käytettynä, viimeinen postaus toukokuulta 2005), mutta olin jo liian pitkällä peruakseni koko hankkeen. Vaihdoin toiseen nimeen joka vain juolahti mieleeni.

Myrskyluoto kuulostaa rauhattomalta paikalta. Mutta on se luoto siellä myös silloin kun ei ole myrskyä. Ei siis pidä vetää liian nopeita johtopäätöksiä blogin nimestä. Majakanvartija olisi kuitenkin henkinyt enemmän sitä mielenmaisemaa ja statusta, jossa useimmiten haluan kirjoittaa. Majakka sijaitsee syrjässä, luonnonvoimien armoilla, ja se opastaa laivat väylälle. Majakanvartija on tarkkailija, joka pitää majakan toiminnassa, mutta majakka hoitaa kyllä itse oman tärkeän tehtävänsä. Vartija on syrjäisessä paikassa kuten majakkakin, ja hänellä on paljon aikaa ajatella ja tarkkailla asioita. Majakalta näkee kauas, ja siellä tuntee olevansa pieni palanen suuressa kokonaisuudessa. Mutta kun majakanvartija tarttuu töihin, syntyy myös puhdasta jälkeä ja rataskoneistot pysyvät rasvattuina.

Rauha ja rauhattomuus kiinnostavat minua käsitteinä. Joku on sanonut, että siihen liittyy paradoksi; rauha löytyy rauhattomuuden kautta. Tiedä sitten, mutta ainakin myrskyluodolla on sekä tyyniä että myrskyisiä päiviä ja öitä.

Ei kommentteja: