Minua luullaan yleisimmin 25-vuotiaaksi. Jos parransänki on hieman päässyt rehottamaan, niin sitten arvio tarkentuu lähemmäksi oikeaa. Mutta ei se mitään, olenhan elämäntilanteenikin puolesta suurinpiirtein tyypillisen 25-vuotiaan tasolla; joissakin asioissa jopa muutaman vuoden nuoremman. Mietin edelleen ammatinvalintakysymyksiä ja paikkaani maailmassa. En pysty vaikuttamaan asioihini sosioekonomisesta näkökulmasta tyypillistä opiskelijaa paremmin.
Oikeastaan olen tuhlannut elämästäni noin 5 vuotta täysin hyödyttömään tyhjäkäyntiin. Mietin edelleen, että mitä alkaisin tekemään isona. Olen herännyt yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta koen olevani liian vanha poliittisiin nuorisojärjestöihin, tai aktivistiksi ylipäätään. Viime aikoina olen kokenut halua mennä Oriveden Opistoon vuodeksi haahuilemaan kaikenlaisille yhteisötanssikursseille kaikkien kymmenen vuotta itseäni nuorempien sekaan. Mutta meitä yhdistäisi varmasti loputon itsensä etsiminen.
** ** **
En ole koskaan käyttänyt muistikirjaa, vaikka se olisi erittäin kätevä tapa. Viime aikoina olen kuitenkin käyttänyt Nokia-kännykästä löytynyttä muistikirjatoimintoa, jonne laitan muistiin kaikenlaisia asioita vastaisen varalle. Nyt siellä on biisi-ideoita eri kokoonpanoille, uusia hyviksi arvosteltuja leffoja spontaaneja elokuvateatterikäyntejä varten, polkupyörieni strategisia mittoja spontaaneja varaosa-alennusmyynti-ostoksia varten, lista siirretyistä hankinnoista, joita voin ostella pois sitä mukaa kun kaupungilla sopivasti liikun, nettiosoitteita, kavereiden asuntojen ovikoodeja, ideoita opinnäytetyöhön, kengännauhojen pituuksia eri kenkiini, käyttäjätunnuksia ja salasanoja tärkeimpiin nettipalveluihini ynnä muuta. Jotenkin tulisi välittömästi eräänlainen outo hiippailija-fiilis, jos kirjoittaisi kynällä muistiinpanoja paperiseen muistikirjaan, kuten Heikki Kinnusen eräs hahmo yhdessä 80-luvun komediasarjassa. Kännykän näpytteleminen taas näyttää nykyajan perustoiminnolta, mihin kukaan ei kiinnitä mitään huomiota kaupungilla. Kännykän kameratoiminnolla otan kuvia mm. joukkoliikennevälineiden aikatauluista ja liikkeiden aukioloajoista, jotta ei tarvitsisi kirjoittaa niitä ylös tai yrittää muistaa ulkoa.
** ** **
En innostu niinkään sisustamisesta, vaan pienistä keksinnöistä ja oivalluksista kotona ja elämässä, jotka helpottavat arkea. Nytkin laitoin eteiseen ovenpieleen sellaisen Anttilan pienen korihyllyn, johon on hyvä pudottaa avaimet ja kännykkä kädestä välittömästi kotiinsaapumisen yhteydessä. Talvella koriin voi laittaa myös nenäliinapaketin valmiiksi, koska nokkani alkaa vuotaa välittömästi tultaessa kylmästä ilmasta sisälle lämpimään. Hanskoille ja pipollekin on siinä hyvä paikka. Ostin tänään toisenkin samanlaisen korin, ja ruuvasin sen aiemmin hankkimani alle. Ollessani pyörälähetti, käytin kosolti energiaa kehitellessäni hyvät systeemit pyörän lukitsemiseksi nopeasti U-lukolla. Kaupungilla liikkuessahan pyörää tulee lukittua tuon tuosta, ja alkaa nopeasti risomaan, jos joutuu joka kerta kaivamaan lukon repun pohjalta ja avaimet taskujen syvyyksistä. Kaupalliset U-lukkoholsterit maksavat monta kymppiä, eikä niitä edes saa Suomesta, joten väsäsin nippusiteistä reppuun omatekoisen lukkoholsterin, ja avaimen laitoin sisäänkelautuvaan avainlenkkiin, joka kiinnitetään housuihin. Tämä patentti tuotti minulle suunnattomasti iloa. Nyt sujui lukitseminen 7 sekunnissa.
Elämä pitää ottaa harjoituksena, jossa pieniä asioita kehitellään jatkuvasti toimivammiksi.
maanantai 3. maaliskuuta 2008
torstai 28. helmikuuta 2008
Valmista tuli

Pyörä on puunattu kuntoon. Oli pakko tehdä projekti valmiiksi, kun en saanut muuten rauhaa. Tarkkasilmäinen tosin huomaa, että vaihdevaijerin päätä ei ole kiinnitetty vaihtajaan, eikä vaijeria lyhennetty optimaaliseen mittaan. Syy on se, että hukkasin yhden pultin, enkä jaksa nyt lähteä sitä metsästämään. Pyörällä voi kuitenkin ajaa, mitä nyt on vain koko ajan jäykin vaihde päällä. Mutta minähän olen tottunut sinkulalla ajamiseen. Jospa huomenna löytyisi puuttuva pultti jostain liikkeestä, niin saisi vaihtajan käyttöön.
tiistai 26. helmikuuta 2008
Retropyörän pauloissa
Syksyllä raahasin isäni vanhan retkipyörän kellariin odottelemaan parempia aikoja. Nyt kevään ensi tuulahdusten myötä tuli hirveä hinku alkaa laittamaan sitä kuntoon. Minullahan ei ole muutoin mitään sellaista rentoa baari-/kaupassakäyntipyörää, toistaiseksi ainoastaan tuo huippukevyt ja vikkelä maantieraaseri - tai oikeastaan se on cyclocrossari, mutta slicksit alla uhoan jättäväni sillä kenet tahansa työmatkapyöräilijän taakseni. Kilometrin päässä olevaan keskustaan on kuitenkin harvoin niin kiire, että tuo vauhtireservi tulisi tarpeeseen, eikä lukkopoljinkenkiäkään jaksaisi aina laittaa jalkaan kun lähtee asioille tai baariin. Joten, baari/kaupassakäynti/kruisailupyörä pitää olla, ja tuo isukin vanha DBS Golden Flash saa luvan kokea toisen syntymänsä.
Vehje lienee hankittu taloon jo ennen minun syntymääni, eli joskus 70 -luvun puolivälissä. Sillä on kuitenkin ajettu hyvin vähän, ja se on enimmäkseen seissyt ulkovarastossa viimeiset 30 vuotta. On sillä joskus kuitenkin ajettu, koska takarenkaan kulutuspinta on rispaantunut, ja takahaarukasta löytyi myös sellainen vanha lastenistuimen kiinnitysosa - liekö pyörällä siis kuskattu myös allekirjoittanutta aikana ennen "aktiiviuraani". Nopean kuntokartoituksen tuloksena marssin Biltemaan hakemaan kassillisen halpoja pyörän osia lähinnä haurastuneiden ja hapettuneiden osien tilalle. Ongelmaksi on muodostunut löytää 590 -vannekoon ulkorenkaita. Tuo on ilmeisesti jokin 70 -luvun standardi 26 -tuumaiseksi renkaaksi, koska nykyään kyseinen standardi on 559 milliä. Vain pari valmistajaa tekee edelleen näitä vanhoja 26" renkaita, ja olen varmasti onnekas jos edes yksikin helsinkiläinen pyöräliike pitää niitä hyllyssään. Osista vaihtoon menevät siis satula, kädensijat, jarru- ja vaihdevaijerit ja vaijerinkuoret sekä renkaat. Ensi töikseni olen repinyt rungosta irti kornin Golden Flash -tarran, joka onneksi ei sijainnut lakan alla kuten nykypyörissä. Runkoon jääköön kuitenkin DBS -logo, joka on norjalaisten ylpeys, ja tulee sanoista "den beste sykkel". DBS myytiin Monarkille vuonna 1989, joka sittemmin päätyi jonkinlaisen suuren monikansallisen urheiluvälinekonsernin huomaan. Mutta DBS:ää valmistetaan edelleen, ja haluan omalla yksilölläni kunnioittaa pohjoismaisen pyöränvalmistuksen historiaa singahdellen Kultaisena Salamana pitkin maita ja mantuja. Heh, taitaa pyörä ja kuski olla samaa vuosikertaa.
Vehje lienee hankittu taloon jo ennen minun syntymääni, eli joskus 70 -luvun puolivälissä. Sillä on kuitenkin ajettu hyvin vähän, ja se on enimmäkseen seissyt ulkovarastossa viimeiset 30 vuotta. On sillä joskus kuitenkin ajettu, koska takarenkaan kulutuspinta on rispaantunut, ja takahaarukasta löytyi myös sellainen vanha lastenistuimen kiinnitysosa - liekö pyörällä siis kuskattu myös allekirjoittanutta aikana ennen "aktiiviuraani". Nopean kuntokartoituksen tuloksena marssin Biltemaan hakemaan kassillisen halpoja pyörän osia lähinnä haurastuneiden ja hapettuneiden osien tilalle. Ongelmaksi on muodostunut löytää 590 -vannekoon ulkorenkaita. Tuo on ilmeisesti jokin 70 -luvun standardi 26 -tuumaiseksi renkaaksi, koska nykyään kyseinen standardi on 559 milliä. Vain pari valmistajaa tekee edelleen näitä vanhoja 26" renkaita, ja olen varmasti onnekas jos edes yksikin helsinkiläinen pyöräliike pitää niitä hyllyssään. Osista vaihtoon menevät siis satula, kädensijat, jarru- ja vaihdevaijerit ja vaijerinkuoret sekä renkaat. Ensi töikseni olen repinyt rungosta irti kornin Golden Flash -tarran, joka onneksi ei sijainnut lakan alla kuten nykypyörissä. Runkoon jääköön kuitenkin DBS -logo, joka on norjalaisten ylpeys, ja tulee sanoista "den beste sykkel". DBS myytiin Monarkille vuonna 1989, joka sittemmin päätyi jonkinlaisen suuren monikansallisen urheiluvälinekonsernin huomaan. Mutta DBS:ää valmistetaan edelleen, ja haluan omalla yksilölläni kunnioittaa pohjoismaisen pyöränvalmistuksen historiaa singahdellen Kultaisena Salamana pitkin maita ja mantuja. Heh, taitaa pyörä ja kuski olla samaa vuosikertaa.
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
Aika aikaansa kutakin
Perjantaina hoidin viimeisen virallisen työvuoroni pyörälähettinä. Vajaa vuosi sitä tulikin tehtyä. Luulen kylläkin, että tulen jatkossa vielä keikkailemaan kyseiseen lafkaan satunnaisesti, mutta nyt olen periaatteessa vapaa katselemaan muita hommia.
Kesti kymmenen kuukautta tulla siihen johtopäätökseen, että en haluakaan tehdä sellaista hommaa. Juuri kun työn niksit on opittu, alkaa rutiinit maistumaan puulta, ja kaikki pienet puutteet työehdoissa ja -oloissa tympimään. Ihmettelen jälkeenpäin, kuinka lojaali olenkin ollut työnantajalleni. Uskoin viime aikoihin asti, että asioihin tulee pikku hiljaa parannuksia, ja pystyn vaikuttamaan työhöni. Suorittavassa portaassa tulee kuitenkin raja vastaan, ja minun kohdallani se oli se, kun esimies käski lopettamaan "kitinän ja mussutuksen" - eli rakentavan kritiikin työoloja kohtaan - ja menemään jonnekin muualle töihin, jos en halua tehdä työtä vallitsevilla ehdoilla. Olin ajatellut, että kokeneita työtekijöitä arvostettaisiin siinä määrin, että heidän haluttaisiin pysyvän palveluksessa mahdollisimman pitkään, mutta ilmeisesti näin ei ollut. Jos työehtoihin ja -olosuhteisiin ei ole odotettavissa parannusta, on silloin minun lähdettävä.
Oikeastaan onkin paljon antoisampaa ajella pyörällä vain omaksi huvikseen, kuin työn puolesta. On tietysti ollut mielenkiintoinen elämys oppia lähettipyöräilyn tavoille, kuten autokaistoilla puikkelehtiminen, nopeus, liikennesääntöjen luova soveltaminen, liikennetilanteiden ennakointi, jalankulkijoiden mielenliikkeiden ennakointi ym. Pyörän rassaaminen kenttäolosuhteissa on myös opittu kantapään kautta. Kokemus on ollut sopivasti karaiseva, kun on poljettu heinäkuun helteiden jälkeen myös loppusyksyn räntäsateissa, ja talven pakkasissa ja viimoissa. Käteni paleltuivat parikin kertaa, mutta muuten luonnonvoimien armoilla oleminen on ollut puhdistava kokemus, ja sitä mitä alunperin halusinkin.
On varsin järkevää puntaroida kriittisesti harrastuksen muuttamista työksi. Omaehtoinen tekeminen on aina eri asia kuin työvelvoitteena tekeminen. Tilanne on jokseenkin sama myös sillä alalla, jolla olen muodollisen koulutukseni hankkinut, eli siis musiikin saralla. Tottakai kuluneen vuoden aikana on ollut myös yksittäisiä ilon hetkiä tässä lopettamassani sivutyössä. Esimerkiksi, ei ollut paljoa valittamista, kun kauniina kesäpäivänä työkeikat sattuivat siten, että sain polkea vaikkapa Lauttasaaresta Kaskisaaren, Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta Munkkiniemeen tai Pikku-Huopalahteen, eikä ollut turhaa kiirettä. Tai vaikka olisi ollut kiirekin, mutta sillä hetkellä pyörä kulki kuin unelma, mistä sai mielettömät kiksit, ja maisemat olivat mitä parhaat. Mutta arjen rutiinit tulevat vääjämättä vastaan. Ollessani töissä, en voi päättää itse mitä reittiä tänään ajelisin, vaan on mentävä sitä samaa Sturenkatua, jota olen ajanut 300 kertaa aiemminkin. Tulee vastaan kysymys siitä, että ovatko ne hyvät hetket kaiken sen monotonisena toistuvan arjen arvoisia.
En kuitenkaan tietäisi pyöräilystä läheskään niin paljoa kuin nyt, ellen olisi tätä työrupeamaa tehnyt. Ja on kai se sanottava myös muusikkohommienikin suhteen, että vaikka nyt tekisi mieli vain lopettaa opiskelu tässä loppumetreillä ja vaihtaa alaa, niin kyllä ne kaikki käymäni kurssit ovat olleet itselleni korvaamattomia. En varmaankaan olisi ikinä viitsinyt omaehtoisesti paneutua kaikkeen siihen tietoon improvisoinnista, harmoniasta, analyysistä, sovittamisesta ja kaikesta muusta, ellen olisi tarponut läpi sitä suota tähän asti. Nyt pitäisi vain jaksaa loppuun, että vapautuisin laitoksen ikeestä ja voisin päästää persoonallisuuteni kukan rehottamaan.
Kesti kymmenen kuukautta tulla siihen johtopäätökseen, että en haluakaan tehdä sellaista hommaa. Juuri kun työn niksit on opittu, alkaa rutiinit maistumaan puulta, ja kaikki pienet puutteet työehdoissa ja -oloissa tympimään. Ihmettelen jälkeenpäin, kuinka lojaali olenkin ollut työnantajalleni. Uskoin viime aikoihin asti, että asioihin tulee pikku hiljaa parannuksia, ja pystyn vaikuttamaan työhöni. Suorittavassa portaassa tulee kuitenkin raja vastaan, ja minun kohdallani se oli se, kun esimies käski lopettamaan "kitinän ja mussutuksen" - eli rakentavan kritiikin työoloja kohtaan - ja menemään jonnekin muualle töihin, jos en halua tehdä työtä vallitsevilla ehdoilla. Olin ajatellut, että kokeneita työtekijöitä arvostettaisiin siinä määrin, että heidän haluttaisiin pysyvän palveluksessa mahdollisimman pitkään, mutta ilmeisesti näin ei ollut. Jos työehtoihin ja -olosuhteisiin ei ole odotettavissa parannusta, on silloin minun lähdettävä.
Oikeastaan onkin paljon antoisampaa ajella pyörällä vain omaksi huvikseen, kuin työn puolesta. On tietysti ollut mielenkiintoinen elämys oppia lähettipyöräilyn tavoille, kuten autokaistoilla puikkelehtiminen, nopeus, liikennesääntöjen luova soveltaminen, liikennetilanteiden ennakointi, jalankulkijoiden mielenliikkeiden ennakointi ym. Pyörän rassaaminen kenttäolosuhteissa on myös opittu kantapään kautta. Kokemus on ollut sopivasti karaiseva, kun on poljettu heinäkuun helteiden jälkeen myös loppusyksyn räntäsateissa, ja talven pakkasissa ja viimoissa. Käteni paleltuivat parikin kertaa, mutta muuten luonnonvoimien armoilla oleminen on ollut puhdistava kokemus, ja sitä mitä alunperin halusinkin.
On varsin järkevää puntaroida kriittisesti harrastuksen muuttamista työksi. Omaehtoinen tekeminen on aina eri asia kuin työvelvoitteena tekeminen. Tilanne on jokseenkin sama myös sillä alalla, jolla olen muodollisen koulutukseni hankkinut, eli siis musiikin saralla. Tottakai kuluneen vuoden aikana on ollut myös yksittäisiä ilon hetkiä tässä lopettamassani sivutyössä. Esimerkiksi, ei ollut paljoa valittamista, kun kauniina kesäpäivänä työkeikat sattuivat siten, että sain polkea vaikkapa Lauttasaaresta Kaskisaaren, Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta Munkkiniemeen tai Pikku-Huopalahteen, eikä ollut turhaa kiirettä. Tai vaikka olisi ollut kiirekin, mutta sillä hetkellä pyörä kulki kuin unelma, mistä sai mielettömät kiksit, ja maisemat olivat mitä parhaat. Mutta arjen rutiinit tulevat vääjämättä vastaan. Ollessani töissä, en voi päättää itse mitä reittiä tänään ajelisin, vaan on mentävä sitä samaa Sturenkatua, jota olen ajanut 300 kertaa aiemminkin. Tulee vastaan kysymys siitä, että ovatko ne hyvät hetket kaiken sen monotonisena toistuvan arjen arvoisia.
En kuitenkaan tietäisi pyöräilystä läheskään niin paljoa kuin nyt, ellen olisi tätä työrupeamaa tehnyt. Ja on kai se sanottava myös muusikkohommienikin suhteen, että vaikka nyt tekisi mieli vain lopettaa opiskelu tässä loppumetreillä ja vaihtaa alaa, niin kyllä ne kaikki käymäni kurssit ovat olleet itselleni korvaamattomia. En varmaankaan olisi ikinä viitsinyt omaehtoisesti paneutua kaikkeen siihen tietoon improvisoinnista, harmoniasta, analyysistä, sovittamisesta ja kaikesta muusta, ellen olisi tarponut läpi sitä suota tähän asti. Nyt pitäisi vain jaksaa loppuun, että vapautuisin laitoksen ikeestä ja voisin päästää persoonallisuuteni kukan rehottamaan.
tiistai 18. joulukuuta 2007
Syksy 2007
Lyhyessä ajassa rakkaaksi muodostunut Katukiitäjäni pöllittiin jo monta kuukautta sitten, ja yritän vain unohtaa koko asian. Tilalla on ollut jo pitkään uusi ja hienompi kiitäjä. Siitä ehkä kuvia myöhemmin.
** ** **
Myrskyluodolle on tullut määrittelemättömän pituiseksi ajaksi naikkonen asustelemaan, sanotaan vaikka Maija. Hyvä näin.
** ** **
Asuttuani nykyisessä etu-Töölön kämpässäni viisi vuotta, sain vihdoin oman kellarikopin. Asumisväljyyteni parani hieman. Seuraavan viiden vuoden aikana saattaa jo löytyä pesukoneellekin paikka.
** ** **
Olen käynyt jo puolitoista vuotta Suomenlinnassa kerran viikossa opettamassa lapsille kitaransoittoa. Aina samalla lautalla klo 16 matkustaa Suomenlinnaan myös eräs henkilö, jota en tunne lähemmin. Hänellä on päähänpinttymä hakeutua istumaan lautalla minun lähelleni. Jostain syystä en pidä siitä, ja taktiikakseni onkin muodostunut odottaa, että hän ensin valitsee oman paikkansa, ja sitten minä menen jonnekin muualle.
** ** **
Marras-joulukuun vaihteessa matkustin. Isäni täytti 60 vuotta, ja sen kunniaksi lähdimme Maltalle viikoksi. Seurueeseeni kuuluivat minä, vanhempani ja sisareni perhe. Loma oli rentouttava. En erityisesti ihastunut Maltaan, mutta välimerellinen tunnelma oli kuitenkin nasta. Yhtenä päivänä vuokrasin fillarin ja kokeilin vasemmanpuoleista liikennettä. Jostain syystä Maltalla ei juuri pyöräillä, viiden tunnin aikana näin vain yhden pyöräilijän itseni lisäksi. Liityin jäseneksi maltalaiseen dvd -vuokraamoon, ja viikon aikana katselin majapaikassamme kasan rästiin jääneitä elokuvia. En pidä lentämisestä. Nousut ja laskut ovat epämukavia ja pahoinvointia aiheuttavia. Jalkatilaa ei ole tarpeeksi. Koneen ilmastointi pitää niin kovaa meteliä ettei mp3 -soittimella voi kuunnella mitään rentouttavaa. Lentomatkustajat ovat karjaa, jota paimennellaan kilometritolkulla lähtöportilta toiselle. Loputtomissa turvatarkastuksissa jään aina metallinpaljastimessa kiinni jostain. Milloin se on vyö, milloin ruuvipohjakengät. Turvatarkastuspisteessä puolialastomaksi riisuutuessani mietin, että olenko sika- vai nautakarjaa. Frankfurtin lentokenttä tuli tutuksi.
** ** **
Myrskyluodolle on tullut määrittelemättömän pituiseksi ajaksi naikkonen asustelemaan, sanotaan vaikka Maija. Hyvä näin.
** ** **
Asuttuani nykyisessä etu-Töölön kämpässäni viisi vuotta, sain vihdoin oman kellarikopin. Asumisväljyyteni parani hieman. Seuraavan viiden vuoden aikana saattaa jo löytyä pesukoneellekin paikka.
** ** **
Olen käynyt jo puolitoista vuotta Suomenlinnassa kerran viikossa opettamassa lapsille kitaransoittoa. Aina samalla lautalla klo 16 matkustaa Suomenlinnaan myös eräs henkilö, jota en tunne lähemmin. Hänellä on päähänpinttymä hakeutua istumaan lautalla minun lähelleni. Jostain syystä en pidä siitä, ja taktiikakseni onkin muodostunut odottaa, että hän ensin valitsee oman paikkansa, ja sitten minä menen jonnekin muualle.
** ** **
Marras-joulukuun vaihteessa matkustin. Isäni täytti 60 vuotta, ja sen kunniaksi lähdimme Maltalle viikoksi. Seurueeseeni kuuluivat minä, vanhempani ja sisareni perhe. Loma oli rentouttava. En erityisesti ihastunut Maltaan, mutta välimerellinen tunnelma oli kuitenkin nasta. Yhtenä päivänä vuokrasin fillarin ja kokeilin vasemmanpuoleista liikennettä. Jostain syystä Maltalla ei juuri pyöräillä, viiden tunnin aikana näin vain yhden pyöräilijän itseni lisäksi. Liityin jäseneksi maltalaiseen dvd -vuokraamoon, ja viikon aikana katselin majapaikassamme kasan rästiin jääneitä elokuvia. En pidä lentämisestä. Nousut ja laskut ovat epämukavia ja pahoinvointia aiheuttavia. Jalkatilaa ei ole tarpeeksi. Koneen ilmastointi pitää niin kovaa meteliä ettei mp3 -soittimella voi kuunnella mitään rentouttavaa. Lentomatkustajat ovat karjaa, jota paimennellaan kilometritolkulla lähtöportilta toiselle. Loputtomissa turvatarkastuksissa jään aina metallinpaljastimessa kiinni jostain. Milloin se on vyö, milloin ruuvipohjakengät. Turvatarkastuspisteessä puolialastomaksi riisuutuessani mietin, että olenko sika- vai nautakarjaa. Frankfurtin lentokenttä tuli tutuksi.
sunnuntai 19. elokuuta 2007
Myymälävaras
Minua nauratti tänään sisäisesti, kun olin kaupassa lehtihyllyn äärellä selailemassa aikakauslehtiä. Keski-ikäinen nainen hengaili sivummalla, ja aikansa seisoskeltuaan nappasi käteen nopeasti muutaman ylähyllyn aikuisviihdejulkaisun, ja sujautti ne kassiinsa. Sitten näin kuinka hän tyynesti käveli kassajonojen ohi maksamatta. Ilmeinen myymälävarkaus, mutta minua vain nauratti enemmän, kun ajattelin mitä olisi tapahtunut jos olisin ilmiantanut hänet. Olisin saattanut itseni vielä enemmän naurunalaiseksi. Olisiko pitänyt kailottaa kovaan ääneen vartijoille, että "myymälävaras, myymälävaras! Tuo nainen pölli pornolehtiä!" Hehee, ajatus hymyilytti koko matkan kotiin.
Itse tarkastin vain, olisiko ollut uutta Fillari- tai Pikseli -lehteä tarjolla; ei ollut.
Itse tarkastin vain, olisiko ollut uutta Fillari- tai Pikseli -lehteä tarjolla; ei ollut.
tiistai 7. elokuuta 2007
Törmäsinpä dokumenttiin
Olen varmaan pahasti missannut jotain, kun tämä dokkari tuli minulle puolittain yllätyksenä. Sen verran monta vuotta tapauksesta on jo kulunut, että sen hyväksyy osana historiaa. Dokumentin katsottuaan ei kuitenkaan voi juuri muuta hyväksyä kuin sen, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Jos joku minun lisäkseni ei ollut vielä tästä näkökulmasta tietoinen, niin ole hyvä ja katso. Vedä sitten omat johtopäätöksesi. Toisaalta, mitäpä muuta voisi enää lisätä kyseisen maantieteellisen alueen hallinnollisiin sotkuihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)