Mielipaikkani

Kirjoitin www.mielipaikka.net -sivustolle omasta mielipaikastani Helsingissä:

Rajasaari. Vaikka olen asunut Töölössä jo kuusi vuotta, ja käynyt Rajasaaressa kävelyillä monta kertaa viikossa, en ole vieläkään kyllästynyt siihen. Rajasaaressa on rauhaa, merellisyyttä ja luonnonläheisyyttä, mutta se on kuitenkin käytännössä osa Töölöä ja siten hyvin lähellä. Koirapuistossa voi käydä kävelemässä, ja eläinten läsnäolo lievittää stressiä. Veneiden säilytys- ja kunnostusalueella voi aistia tietyn pysähtyneisyyden ja joutilaisuuden, ja toisaalta kiireettömän puuhastelun ilmapiirin. Rajasaari on yksi suurimmista syistä pyrkimykselleni pysytellä Töölössä. Ei moottoriteitä eikä rantaväyliä, mutta hyvät virkistysmahdollisuudet ja mainiot liikenneyhteydet.

Kun muutin Töölöön joulukuussa 2002, aloitin säännölliset Rajasaaren tarkastuskäynnit. Melko pian saareen rakennettiin Seurasaarenselän puolelle pitkä penger merelle ja sen päälle laituri. Ilmeni, että rakennelma liittyi Seurasaarenselän uusien maisemoitujen voimalinjan kannatinpylväiden työmaahan. Seurasinkin työtä intensiivisesti koko sen keston ajan; tein välillä jopa päivittäistarkastuksia, ja arvioin työn etenemistä ja laatua. Kun pylväät lopulta olivat pystyssä, ja työmaarakennelmat purettu, jatkoi Rajasaari normaalia rauhallista untaan kaupungin kainalossa. Mitä nyt amisjätkät välillä kävivät ajamassa hiekkakentällä rinkiä. Parina kesänä oli yhdessä pusikossa myös puolijoukkueteltta pystyssä, jossa ilmeisesti joku elämäntapaintiaani majaansa piti. Viirus-teatteri elävöitti saarta hetken verran, kunnes joutui muuttamaan pois. Sitten tuli talonvaltaus-episodi, joka ei kauaa kestänyt. Samaan aikaan toteutettiin telakointikentän asfaltointi ja viherrakennus. Nyt Rajasaari on mielestäni hienompi ja siistimpi kuin koskaan ennen. Jossain vaiheessa oli suunnitelmia kylpylähotellin sijoittamisesta Rajasaareen, ja sitä vastustaakseni olisin voinut mennä vaikka nälkälakkoon. Onneksi saari päätettiin laittaa kuntoon sen alkuperäisen käyttötarkoituksen pohjalta, ja nyt se toimii entistä tehokkaampana venetelakointialueena ja viihtyisämpänä virkistyssaarena. Samaa toivon myös Taivalsaarelle, joka odottaa kohtaloaan Hietarannan kupeessa. Sinnekin on suunniteltu kylpylähotellia vain siksi, että paikka sopisi joidenkin mielestä hyvin kylpylähotellille.

Pidän Rajasaaresta oikeastaan kaikkina vuodenaikoina. Kesällä telakointikenttä ammottaa tyhjyyttään, ja sen antamasta avaruuden tunteesta voi nauttia vastapainona kaupungin tiiviille asuinkortteleille ja katukuiluille, joissa ei näe kymmentä metriä kauemmaksi. Jotkut ovat käyttäneet avointa kenttää rc-autojen ajamiseen, mikä on varsin veikeää puuhaa. Syksyllä ja etenkin keväällä koittaa veneiden kunnostuksen aika. Pohjia pestään ja maalataan, ja puuveneiden työstöstä leviävät männyn, mahongin sekä tervan tuoksut tuovat maanläheistä tunnelmaa. Veneen kunnostus on juuri sellaista kiireetöntä puuhastelua, jota ihminen tarvitsee. Talvella saari taas uinuu talviuntaan, kun veneet nukkuvat pressujen alla, ja niiden välissä on hauska kuljeskella ja katsella yksityiskohtia, joita ei normaalisti näe veneen ollessa vesillä.

Pengertien ylitys on siirtymäriitti arjen tuoksinan ja hetkellisen rauhan ja ykseyden tunteen välillä. Oikeastaan koen vähän samanlaisen tunteen kulkiessani lautalla Suomenlinnaan joka maanantai, mutta Rajasaaren kaltaiset, hieman sivussa olevat vapaan oleskelun paikat ovat varsinaisia kaltaiseni yksinäisen harhailijasuden mielen asuinpaikkoja.