Tänään ajauduin kuin varkain kiihkeään väittelyyn tulevasta Kruunuvuorenrannan raitiotielinjasta. Kävin Esplanadilla viettämässä autotonta päivää, ja pysähdyin Rakennusviraston kojulle keskustelemaan liikennesuunnittelijan kanssa Helsingin tulevista pyöräteistä. Hieman minun jälkeeni paikalle saapui vanhempi herrasmies, joka hetken karttaa töllisteltyään aloitti mielenilmaisunsa suunniteltua Kruunuvuorenrannan ratikka- ja kevyenliikenteen siltaa vastaan. Viraston edustaja mainitsi, että muitakaan vaihtoehtoja ei ollut yhteyttä linjattaessa. Nythän on käytännössä päätetty, että ratikkalinja tulee kulkemaan Kruununhaasta Tervasaaren kautta Kalasatamaan, Korkeasaareen ja siitä edelleen Kruunuvuorenrantaan. Miekkonen silti väitti, että tunneli olisi ollut paras vaihtoehto. Puutuin tässä vaiheessa keskusteluun, ja huomautin että tunnelivaihtoehto kyllä tutkittiin hankkeen selvityksessä, mutta se todettiin liian kalliiksi ja hankalaksi tehdä, koska meren alla kyseisessä paikassa on kallio pahasti ruhjeilla. Arvon herra ei kuitenkaan hellittänyt, vaan toisti toistamasta päästyään kuinka tunneli olisi pitänyt päättää tehdä. Asiasta jokseenkin perillä olevana en voinut vastustaa kiusausta argumentoida virheellisiä käsityksiä vastaan. Toisaalta, voittajan puolella on helppo olla, kun on selvää että silta sinne tulee joka tapauksessa eikä tunnelia. Pidän sillasta itsekin, se olisi Helsingin ensimmäinen kaunis silta, joka kehittäisi kaupunkikuvaa ja toimisi suorastaan maamerkkinä. Lisäksi se on suora yhteys Kruunuvuorenrantaan ja toimii ratikoiden ja kevyen liikenteen yhteiskäytössä. Ilman tuollaista suoraa joukkoliikenneyhteyttä kasvaisi idän henkilöautoliikenne kestämättömäksi.
Jälkeenpäin mietin, että miksi lähdin väittelyyn mukaan. Kiivas sananvaihto kesti kymmenisen minuuttia. Onnistuin murskaamaan vastaväittelijän argumentit, kun osoitin ettei hän ollut perehtynyt aiheen viralliseen selvitykseen ollenkaan, vaikka väitti olevansa asiantuntija tunnelirakentamisessa. Yhtäkkiä hän mukamas loukkaantui, ja väitti minun sanoneen ettei hän "tietäisi mistään mitään". Oikaisin, että olin sanonut vain ettei hän tunnu tietävän Kruunuvuorenrannan raideyhteyden selvityksestä mitään, mutta silti jyrisi itsevarmoja väitteitään aiheesta ("puhukaa vaikka enkelin kielellä, mutta ette saa minua muuttamaan mielipidettäni tässä asiassa":). Seuraavaksi hän näki selässäni olevan kitararepun, ja sanoi soittavansa myös viulua ja tietävänsä musiikista kaiken. Lisäksi hän sanoi tietävänsä kaikista asioista niin paljon, etten minä tulisi koskaan oppimaan niin paljon. Ehkäpä jaksoinkin käydä väittelyn loppuun asti, koska tiesin että kamelin selkä on nyt murrettu, ja loppu on vain viimeisten naulojen niittaamista vastaväittäjän arkkuun. Toisaalta en hyväksynyt sitä, että toinen voisi vain ikäänsä vedoten yrittää hankkia valta-aseman mielipiteellään ilman minkäänlaisia asiaperusteita. Ehkä juuri tämä mies ei kuitenkaan ole niitä, jotka aina tietävät Hesarin keskustelupalstoilla kaikki asiat kaikissa aiheissa, mutta joku niitäkin kirjoituksia sinne väsää. Ehkäpä halusin vain lähettää kosmokseen viestin, että tulee myös niitä tilanteita missä väitteiden veri punnitaan. Kuitenkin, heillä on yhtäläinen äänioikeus, ja toisinaan minua hieman pelottaa sekin. Ja toisaalta, jopa päättäjätasolta löytyy yllättävän paljon suorastaan epä-älyllistä mutu-argumenttipohjaista kannanottoa.
Olen monesti miettinyt, että pitäisikö lähteä kunnallispolitiikkaan, kun kaupunkisuunnittelu, rakentaminen ja liikenne kiinnostaa niin kovasti. Joskus kuvittelen millaista olisi seistä jossain vaalikojun nurkalla räntäsateessa ja jaella flaijereita ja pinssejä, ja ottaa niskaan myös kaikki se epäasiallinen kuona jota poliitikkojen niskaan jotkut haluavat kaataa, ja ilmeisesti pitävät sitä oikeutenaan. Tämä ajatusleikki on toistaiseksi pitänyt minut kaukana niistä piireistä. En tiedä kuinka pystyisin hillitsemään itseni, jos joku tulisi väittelemään kanssani jostain asiasta josta tiedän olevani paremmin perillä kuin vastaväittelijä. Tai lähinnä se, että vaadin itseltäni paljon kovaa dataa ja asia-argumentteja mielipiteideni tueksi, mutta niin moni ylenkatsoo toisia vain mielikuvien vallassa. Tiedän, että poliitikkojen täytyy kasvattaa ympärilleen tietynlainen suojakuori, etteivät ota itseensä mitään kritiikkiä, vaan pitävät asiat asioina. En kuitenkaan pääse pakoon sitä ajatusta, että esimerkiksi asumisviihtyvyys kaupungissa muodostuu selkeistä, konkreettisista asioista, jotka voitaisiin muuttaa jos vain haluttaisiin, ja kaikilla olisi parempi olla. Jotkut asiat ovat minulle liian tärkeitä, ja ajattelen niiden merkityksen olevan niin suuren, että olen oikeasti harmissani jos hanketta ei voida edistää. Hyväksyn asialliset vasta-argumentit, mutta en hyväksy mielikuvapohjaista toisten päälle sylkemistä. Poliitikko joutuu olemaan se sylkykuppi, jonka ajatustensa eritteillä jotkut turhautuneisuudessaan täyttävät. Ja minä turhautuisin siitä, ettei järkevää keskustelua välttämättä edes saada aikaiseksi monista tärkeistä asioista. Turhaudun jo nyt, vaikken edes ole poliitikko. Ehkäpä osallistumiseni kiivaaseen väittelyyn oli juuri tämän turhauman purkamista.
** ** **
Aika aikaansa kutakin. Routa porsaan kotiin ajaa. Annoin paholaiselle pikkusormen ja ryhdyin tekemään taas lähettihommia yhden päivän viikossa. Katsotaan mitä tapahtuu.
maanantai 22. syyskuuta 2008
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Otin kuvan
Satuin paikalle tänään, kun ratikka ja rekka olivat juuri kolaroineet. Nappasin muutaman kuvan kännykällä, kiirehdin kotiin, photoshoppasin hieman ja lähetin kuvan Hesariin. Ehdin ensimmäisenä, ja näin ollen tapporahat olivat minun.
Linkki uutiseen
Tästä se lehtikuvaajan ura urkenee varmasti.
Kännykkäkamera on sikäli kätevä, että on ainakin teoriassa mahdollisuus ottaa kuvia milloin ja missä tahansa. Harvemmin se parempi kamera on silloin mukana, kun maailmalla sattuu ja tapahtuu. Ei sillä, että tuo kuva mitään suurta lisäarvoa verkkohesarin uutiselle antaisi; ratikan ja auton yhteentörmäyksessä ei liene mitään erikoista useimmille. Mutta tuleepahan päivään hieman säpinää, kun voi kilvoitella että ehtiikö ensin. Kaikillahan on nykyään kännykkäkamerat, ja netti hukkuu kuviin.
Nyt on siis treenattu tällaisella Mannerheimintien rutiinitapauksella. Seuraavalla kerralla olen jo näppärämpi, tiedä vaikka ohi pyyhältäisi lentävä lautanen.
Linkki uutiseen
Tästä se lehtikuvaajan ura urkenee varmasti.
Kännykkäkamera on sikäli kätevä, että on ainakin teoriassa mahdollisuus ottaa kuvia milloin ja missä tahansa. Harvemmin se parempi kamera on silloin mukana, kun maailmalla sattuu ja tapahtuu. Ei sillä, että tuo kuva mitään suurta lisäarvoa verkkohesarin uutiselle antaisi; ratikan ja auton yhteentörmäyksessä ei liene mitään erikoista useimmille. Mutta tuleepahan päivään hieman säpinää, kun voi kilvoitella että ehtiikö ensin. Kaikillahan on nykyään kännykkäkamerat, ja netti hukkuu kuviin.
Nyt on siis treenattu tällaisella Mannerheimintien rutiinitapauksella. Seuraavalla kerralla olen jo näppärämpi, tiedä vaikka ohi pyyhältäisi lentävä lautanen.
tiistai 9. syyskuuta 2008
Näitä lisää
GPS-paikannin fillariin, jäljitys, varas kiinni ja pyörä takaisin:
Sen jälkeen kun oma pyöräni pöllittiin vuosi sitten, olen suunnitellut juuri tätä samaa ideaa. Ainoa ero olisi se, että laittaisin paikantimen esim. satulaputken sisään, mistä se olisi vaikeampi löytää. Ei kuitenkaan taida olla saatavilla tarpeeksi pieniä laitteita, joten ei ole huono tuo satulanaluskaan sijoituspaikaksi. Oikeastaan juuri pyöräkäyttöön pitäisi tehdä pienempiä paikantimia, jotka veisivät vähän virtaa. Ja esim. 100 euron hintakaan ei olisi laitteelle liikaa, jos itse pyörä kuitenkin maksaa vaikkapa 1500 euroa. Sitten uskaltaisi kohentaa elämänlaatuaan ajelemalla useammin sillä paremmalla pyörällä ihmisten ilmoillakin.
Sen jälkeen kun oma pyöräni pöllittiin vuosi sitten, olen suunnitellut juuri tätä samaa ideaa. Ainoa ero olisi se, että laittaisin paikantimen esim. satulaputken sisään, mistä se olisi vaikeampi löytää. Ei kuitenkaan taida olla saatavilla tarpeeksi pieniä laitteita, joten ei ole huono tuo satulanaluskaan sijoituspaikaksi. Oikeastaan juuri pyöräkäyttöön pitäisi tehdä pienempiä paikantimia, jotka veisivät vähän virtaa. Ja esim. 100 euron hintakaan ei olisi laitteelle liikaa, jos itse pyörä kuitenkin maksaa vaikkapa 1500 euroa. Sitten uskaltaisi kohentaa elämänlaatuaan ajelemalla useammin sillä paremmalla pyörällä ihmisten ilmoillakin.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Makeistenkuluttajan asemaa on huononnettu
Fazer on suorittanut toimen, jolla se parantaa liiketaloudellista kannattavuuttaan: Ässä-mix -makeiskoosteen paino on pudonnut 200 grammasta 180 grammaan hinnan pysyessä entisellään. Hämäyksen vuoksi pussin muoto on muutettu neliömäisestä suorakaiteen muotoiseksi, millä kuitenkin onnistutaan sumuttamaan vain lapsia, jotka nyt ilmeisesti saadaan luulemaan, että pussi on suurempi koska se näyttää kaupan hyllyssä entistä korkeammalta. Muutos huonompaan ei kuitenkaan jää valveutuneelta karkinkuluttajalta noteeraamatta.
tiistai 26. elokuuta 2008
City-lehti ja vanheneminen
City-lehden lukeminen oli minulle säännöllinen rutiinitoiminto 90-luvun lopulta viime vuosiin saakka. Muistan, että pidin lehteä hyvänä ja tarpeellisena, ja puolitietoisesti olin sitä mieltä, että olen ns. nuori aikuinen niin kauan kuin luen City-lehteä säännöllisesti. En tiedä miksi, mutta siltä se vain tuntui.
En edes muista, milloin luin City-lehteä viimeksi. Ehkä jo joskus kolme vuotta sitten havahduin siihen kuinka pinnallisia ja tyhjiä lehden artikkelit ovat. Monet toimittajat haluavat tuoda omaa persoonaansa esille vähintään yhtä paljon kuin juttujen aiheita. Aiheet kiertävät kehää, eikä mihinkään oteta kantaa, tai tuoda esiin kriittistä näkökulmaa. Jos jotain tuodaan esiin, niin korkeintaan muutamassa kuukaudessa ohi meneviä muoti-ilmiöitä.
Onko City-lehti ollut aina sellainen, vai onko se muuttunut? Olenko minä oikeasti vanhentunut? Naurattaa ajatella, että City-lehti on symboloinut minulle jonkinlaista nuoruuden loputonta jatkumista, tai lähinnä 20+ -ikävaiheeseen jämähtämistä. Nyt tuntuu, että se on lähinnä symboloinut myöhäisteini-ikää ja siihen liittyvää hapuilua.
Muistan kyllä myös lapsena miettineeni sellaisia meta-ajatuksia, että olin etukäteen haikea siitä että joskus tulee aikuiseksi, ja sitten joutuu luopumaan kaikista mielikuvitusleikeistä ja kaikki tulee olemaan tylsää. Onneksi niin ei käynyt. Tai siis, joko en ole vieläkään aikuinen, tai sitten en vain ole kadottanut lapsuudesta asti periytyvää mielikuvitusleikittelyn kykyä vanhenemisen myötä. Eli antaa City-lehden vain jäädä menneisyyteen.
En edes muista, milloin luin City-lehteä viimeksi. Ehkä jo joskus kolme vuotta sitten havahduin siihen kuinka pinnallisia ja tyhjiä lehden artikkelit ovat. Monet toimittajat haluavat tuoda omaa persoonaansa esille vähintään yhtä paljon kuin juttujen aiheita. Aiheet kiertävät kehää, eikä mihinkään oteta kantaa, tai tuoda esiin kriittistä näkökulmaa. Jos jotain tuodaan esiin, niin korkeintaan muutamassa kuukaudessa ohi meneviä muoti-ilmiöitä.
Onko City-lehti ollut aina sellainen, vai onko se muuttunut? Olenko minä oikeasti vanhentunut? Naurattaa ajatella, että City-lehti on symboloinut minulle jonkinlaista nuoruuden loputonta jatkumista, tai lähinnä 20+ -ikävaiheeseen jämähtämistä. Nyt tuntuu, että se on lähinnä symboloinut myöhäisteini-ikää ja siihen liittyvää hapuilua.
Muistan kyllä myös lapsena miettineeni sellaisia meta-ajatuksia, että olin etukäteen haikea siitä että joskus tulee aikuiseksi, ja sitten joutuu luopumaan kaikista mielikuvitusleikeistä ja kaikki tulee olemaan tylsää. Onneksi niin ei käynyt. Tai siis, joko en ole vieläkään aikuinen, tai sitten en vain ole kadottanut lapsuudesta asti periytyvää mielikuvitusleikittelyn kykyä vanhenemisen myötä. Eli antaa City-lehden vain jäädä menneisyyteen.
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Ilmankosteus
Nyt on älyttömän kosteaa. En tiedä onko tämä normaalia vuodenaikaan nähden, mutta kosteusmittari on näyttänyt jo päivätolkulla lukemia 60 suhteellisuusprosentin tienoilla, ja ylikin.
Ostaessani kokopuisen akustisen kitaran talvella 2007, hankin myös digitaalisen kosteusmittarin voidakseni tarkkailla ilmankosteuden muutoksia. Kitaralle ihanteellinen ilmankosteus olisi se, minkä vallitessa rimoitus on liimattu sen kanteen. Kansipuu on hyvin ohut verrattuna paksuihin rimoihin, ja ne elävät kosteuden muuttuessa eri tahtiin, jolloin ääritilanteessa kansi heikompana kappaleena halkeaa ensin, koska se ei kestä kosteuselämisestä aiheutuvaa jännitystä. Useimmat kitarat liimataan kasaan 45 prosentin suhteellisesssa kosteudessa, eli se olisi ihanne myös kotona. No, digitaalinen mittari näyttää juuri nyt 62:a prosenttia. Minulla on myös perinteinen mekaaninen mittari, joka näyttää 66 prosenttia. Totuus lienee jossain niiden välissä. Mutta ei tässä vielä huolta ole, vasta 70 prosentin yläpuolella kannattaa huolestua, ja silloinkin vasta mikäli kosteus on jatkunut vähintään kolme vuorokautta. Olen siis kitarani vuoksi erityisellä tavalla tietoinen ilmankosteudesta. Keväällä se oli alimmillaan 25 prosentin tienoilla. On se hurjaa tämä kosteuden vaihtelu.
Hiukseni kihartuvat näissä ilmankosteuksissa. Mekaanisessa kosteusmittarissa on sisällä synteettinen hius, jonka asennon perusteella viisari kääntyy. Päässäni on siis luomu-kosteusmittari, tai oikeastaan tuhansia sellaisia. Ehkä voisin alkaa myydä kosteusmittauspalvelua hyvään hintaan? Marssin vain paikalle ja mittaan hiuksieni vallitsevan pituuden. Helppo elämä.
Arveluttaa ajatella, kuinka kosteaksi meininki voi mennä nyt iltaisin, kun on meneillään Art Goes Kapakka -baarifestivaali. Onneksi minulla on kosteusmittaukset hallussa.
Ostaessani kokopuisen akustisen kitaran talvella 2007, hankin myös digitaalisen kosteusmittarin voidakseni tarkkailla ilmankosteuden muutoksia. Kitaralle ihanteellinen ilmankosteus olisi se, minkä vallitessa rimoitus on liimattu sen kanteen. Kansipuu on hyvin ohut verrattuna paksuihin rimoihin, ja ne elävät kosteuden muuttuessa eri tahtiin, jolloin ääritilanteessa kansi heikompana kappaleena halkeaa ensin, koska se ei kestä kosteuselämisestä aiheutuvaa jännitystä. Useimmat kitarat liimataan kasaan 45 prosentin suhteellisesssa kosteudessa, eli se olisi ihanne myös kotona. No, digitaalinen mittari näyttää juuri nyt 62:a prosenttia. Minulla on myös perinteinen mekaaninen mittari, joka näyttää 66 prosenttia. Totuus lienee jossain niiden välissä. Mutta ei tässä vielä huolta ole, vasta 70 prosentin yläpuolella kannattaa huolestua, ja silloinkin vasta mikäli kosteus on jatkunut vähintään kolme vuorokautta. Olen siis kitarani vuoksi erityisellä tavalla tietoinen ilmankosteudesta. Keväällä se oli alimmillaan 25 prosentin tienoilla. On se hurjaa tämä kosteuden vaihtelu.
Hiukseni kihartuvat näissä ilmankosteuksissa. Mekaanisessa kosteusmittarissa on sisällä synteettinen hius, jonka asennon perusteella viisari kääntyy. Päässäni on siis luomu-kosteusmittari, tai oikeastaan tuhansia sellaisia. Ehkä voisin alkaa myydä kosteusmittauspalvelua hyvään hintaan? Marssin vain paikalle ja mittaan hiuksieni vallitsevan pituuden. Helppo elämä.
Arveluttaa ajatella, kuinka kosteaksi meininki voi mennä nyt iltaisin, kun on meneillään Art Goes Kapakka -baarifestivaali. Onneksi minulla on kosteusmittaukset hallussa.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Viruksista ja haittaohjelmista
Sain koneeseeni sitkeän Messenger -viruksen, jonka kimpussa tuli painittua pari viikkoa. Virus saatiin poistettua, ja koko episodin ansiosta sain kosolti uusia skrädäilytaitoja. Tapahtumat saivat alkunsa, kun virus pääsi ensin heilan koneeseen. Hänen Messengerinsä aloitti "keskustelun" kaverin nimissä, ja ruudussa oli linkki jollekin nettisivulle. Pahaa-aavistamattoman klikkauksen seurauksena läppärille latautui raskas haittaohjelma, joka jumitti konetta pahoin. Otin koneen luokseni hoitoon, ja siirrellessäni usb-tikulla virusohjelmia omalta koneeltani saastuneelle koneelle, sai myös oma auttajakoneeni tartunnan. Siinä sitä sitten oltiin. Onneksi nurkasta löytyi vielä kolmas kone, vanhemmiltani vanhuuspäiviään viettämään pelastettu läppäri. Sillä pystyttiin surffailemaan netissä tuskastuttavan kamppailun aikana.
Virus oli ilmeisen tunnettu Backdoor.win32... jotain -niminen. Latasin Avastin, Avirin, Ad-awaren, SmitFraudin, Kasperskyn ja Spybotin, joista ensimmäiset eivät löytäneet virusta. Kasperskya en ensin asentanut, koska se vaati ensin Zone Alarm-palomuurin poistamista. Kun tulosta ei kuitenkaan tullut, poistin Zone Alarmin ja asensin Kasperskyn, joka ilokseni löysi viruksen välittömästi. Oma kone puhdistui ilmeisesti kokonaan. Heilan läppäri ei jostain syystä puhdistunut, paitsi lopulta yllättävän sattuman kautta: asentaessani Spybotia koneeseen, aktivoitui virus, ja sitten Kaspersky nappasi sen pois kuljeksimasta. Sinnikkään yrittämisen ansiosta säästyimme kalliin kaupallisen virustorjuntaohjelmiston hankkimiselta - vaikka esim. F-secure kyllä toimii hyvin. Mutta vuoden päivityksen ostaminen yhden viruksen vuoksi ei tuntunut mielekkäältä ajatukselta, ja päätin yrittää kotikonstein viimeiseen asti.
Kun oikein eläytyy tilanteeseen, ja hommassa on henkilökohtaisia panoksia, voi virustorjunnasta saada jopa primitiivisiä metsästysviettiin vetoavia fiiliksiä. Eniten tyydytystä antaisi tietysti, jos voisi kostoksi lähettää virustehtailijan omaan koneeseen sellaisen vastalahjan, että sen nilkin kone räjähtäisi silmille käynnistyksen yhteydessä. Mutta pitää olla tyytyväinen, että näinkin pitkään on pärjätty ilman kaupallisia virustorjuntaohjelmia. Pitkällä aikavälillä ne tulevat maksamaan yhtä paljon kuin itse konekin. Onneksi on valmistajia, jotka jakavat netissä ilmaisia kokeiluversioita; vaatii vain huomattavan paljon omaa aktiivisuutta ja vaivannäköä, että esim. tämän kaltaiset haittaohjelmat saadaan eliminoitua. Ensimmäinen varotoimi olisi tietysti, että mitään epäilyttävää ei pitäisi koskaan mennä klikkaamaan netissä. Se taas vaatii paljon netissä surffaamista, jotta oppii erottamaan epäilyttävän ei-epäilyttävästä.
** ** **
Tänään tuli kännykkään ilmeinen haittaohjelmaviesti: lähettäjänä oli nimi H-E Law Firm, ja itse viestissä sanottiin, että olen ko. "lakimiehen" asiakkaan perinnön edunsaaja, ja koko kuusi miljoonaa dollaria tulee tililleni, jos vain vierailen annetulla nettisivulla. Tämä viesti oli minulle lajissaan ensimmäinen, mutta tuli vain mieleen, että kyllä varmaan joku vähemmän mediaa seuraava ja nettiä käyttävä ihminen haksahtaa siihen vastaamaan. Arveluttaa vain, että tuntematon lähettäjä pääsee lähettämään kännykkääni viestin, jossa lukee suoraan lähettäjän nimi, ikäänkuin numero löytyisi valmiiksi puhelimeni muistiosta. Varokaa sitä viestiä.
Virus oli ilmeisen tunnettu Backdoor.win32... jotain -niminen. Latasin Avastin, Avirin, Ad-awaren, SmitFraudin, Kasperskyn ja Spybotin, joista ensimmäiset eivät löytäneet virusta. Kasperskya en ensin asentanut, koska se vaati ensin Zone Alarm-palomuurin poistamista. Kun tulosta ei kuitenkaan tullut, poistin Zone Alarmin ja asensin Kasperskyn, joka ilokseni löysi viruksen välittömästi. Oma kone puhdistui ilmeisesti kokonaan. Heilan läppäri ei jostain syystä puhdistunut, paitsi lopulta yllättävän sattuman kautta: asentaessani Spybotia koneeseen, aktivoitui virus, ja sitten Kaspersky nappasi sen pois kuljeksimasta. Sinnikkään yrittämisen ansiosta säästyimme kalliin kaupallisen virustorjuntaohjelmiston hankkimiselta - vaikka esim. F-secure kyllä toimii hyvin. Mutta vuoden päivityksen ostaminen yhden viruksen vuoksi ei tuntunut mielekkäältä ajatukselta, ja päätin yrittää kotikonstein viimeiseen asti.
Kun oikein eläytyy tilanteeseen, ja hommassa on henkilökohtaisia panoksia, voi virustorjunnasta saada jopa primitiivisiä metsästysviettiin vetoavia fiiliksiä. Eniten tyydytystä antaisi tietysti, jos voisi kostoksi lähettää virustehtailijan omaan koneeseen sellaisen vastalahjan, että sen nilkin kone räjähtäisi silmille käynnistyksen yhteydessä. Mutta pitää olla tyytyväinen, että näinkin pitkään on pärjätty ilman kaupallisia virustorjuntaohjelmia. Pitkällä aikavälillä ne tulevat maksamaan yhtä paljon kuin itse konekin. Onneksi on valmistajia, jotka jakavat netissä ilmaisia kokeiluversioita; vaatii vain huomattavan paljon omaa aktiivisuutta ja vaivannäköä, että esim. tämän kaltaiset haittaohjelmat saadaan eliminoitua. Ensimmäinen varotoimi olisi tietysti, että mitään epäilyttävää ei pitäisi koskaan mennä klikkaamaan netissä. Se taas vaatii paljon netissä surffaamista, jotta oppii erottamaan epäilyttävän ei-epäilyttävästä.
** ** **
Tänään tuli kännykkään ilmeinen haittaohjelmaviesti: lähettäjänä oli nimi H-E Law Firm, ja itse viestissä sanottiin, että olen ko. "lakimiehen" asiakkaan perinnön edunsaaja, ja koko kuusi miljoonaa dollaria tulee tililleni, jos vain vierailen annetulla nettisivulla. Tämä viesti oli minulle lajissaan ensimmäinen, mutta tuli vain mieleen, että kyllä varmaan joku vähemmän mediaa seuraava ja nettiä käyttävä ihminen haksahtaa siihen vastaamaan. Arveluttaa vain, että tuntematon lähettäjä pääsee lähettämään kännykkääni viestin, jossa lukee suoraan lähettäjän nimi, ikäänkuin numero löytyisi valmiiksi puhelimeni muistiosta. Varokaa sitä viestiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)